Joulukalenteri 3: Suuri tonttukirja

Blogini kolmannen luukun takaa paljastuu kirja, jonka kaivan kirjahyllystä esiin joka ikinen joulu. Kirja saa kunniapaikan asunnostamme, ja sitä selaillaan ja luetaan aina vain uudestaan ja uudestaan. Kirjan nimi on Suuri tonttukirja.

Ensimmäiset muistoni kirjasta kiitävät kauas lapsuuteeni, jolloin selailin kirjaa isosiskoni luona. Kun muutto omaan kotiin koitti, oli kirja saatava myös itselleni. Oma kirjani päätyi meille antikvariaatista. Törmäsin kirjaan kuitenkin viimeksi viime viikolla Kirjatorilla, joten kirjaa on selkeästi saatavana myös ihan uutena.

Kirja kertoo kaiken oleellisen tontuista. Kirjassa käydään läpi mm. tonttujen pukeutuminen, ruumiinrakenne, kodin sisustus, tonttujen käyttämät työkalut sekä esitellään eri tonttulajit. Eräs suloinen tieto on jäänyt kirjasta erityisen hyvin mieleen – tiesitkö sinä, että tontut hieroskelevat neniään vastakkain kun he tervehtivät tai hyvästelevät toisensa?

Kirjan on kuvittanut alankomaalainen Rien Poortvliet. Tämä tieto takaa sen, että kirjan kuvat hivelevät silmää ja niistä löytyy yksityiskohtia ihan loputtomiin. Minulla on eräs toinenkin Poortvlietin kuvittama kirja, kyseistä kirjaa on myös ilo selailla mm. upeiden kuvien takia.

Kirja on minulle kovin tärkeä ja se käsissä on vietetty monta ihanaa ja herttaista hetkeä.. Joulun paras kirja.

Suositellut

Vastaa