Aamupala: Ilmatar (HKI)

kuva: http://www.klauskhotel.com/baari-ravintolat/ilmatar

Minusta yhtä Helsingin parasta ja laadukkainta aamupalaa tarjoillaan tällä hetkellä Klaus K -hotellin Ilmatar-ravintolassa. Kun hyvän ruoan päälle lisätään vielä ihana ja rauhallinen ympäristö, on kasassa lähes täydellinen aamupalanautinto. Ilmattaren aamupalaa on tullutkin syötyä jo jokunen kerta, ja varmasti palaamme tänne vielä uudestaan.

Ilmattaren motto kuuluu näin:

Modernia ja mutkatonta ruokaa parhaista suomalaisista raaka-aineista yhdistettynä kansainvälisiin makuihin.

Aamupalan raaka-aineet on hankittu kotimaisilta pientiloilta, joten luomutuotteita löytyy vaikka kuinka ja lähiruokaa on myös saatavilla.

Aamupala koostuu herkullisista ja tuoreista leivistä, monipuolisesta valikoimasta leikkeleitä ja juustoja, jogurteista, mysleistä, puurosta, kaloista, hilloista sekä vihanneksista. Erikoismaininta lähtee tällä kertaa munakokkelille, joka oli kovin herkullista. Nam. Juomapuolesta pitää huolta kahvi, teet sekä valikoima erilaisia mehuja. Mehujen mausta en osaa sanoa mitään, sillä en oikeastaan juo niitä ollenkaan, vettä sen sijaan kuuluu aamiaisellakin monta lasia.

Omia suosikkejani olivat munakokkelin lisäksi Mouhijärven juusto sekä leipäjuusto lakkahillon kanssa. Lakkahilloa ostimme myös kotiin Klaus K:n marketista, joka myy mm. erilaisia luomutuotteita.

Ilmattaren jälkiruokapöytään on myös katettu herkullisia juttuja. Tämän kerran kombo koostui mokkapalasta sekä sitruunakakusta, joiden maut sulautuivat ihansti yhteen.

Aamiaisen hinta on 21 euroa. Aamiainen kuuluu hotelliyön hintaan, ja koska me vietimme yön hotellissa synttärieni kunniaksi, saimme me aamiaisen periaatteessa ilmaiseksi. 🙂

Arvosana aamupalalle on annettu jo aiemmin, mutta taidan hieman korottaa sitä. Arvosanan korotus johtuu siitä, että tällä kertaa en keksi mitään moitittavaa aamupalasta, palvelusta tai mistään muustakaan. Uudeksi arvosanaksi voisinkin antaa .

Suositellut

2 Replies to “Aamupala: Ilmatar (HKI)”

  1. Muutama viikko siten oli vuoden nuoren suunnitteliajn julkistamistilaisuudessa Klaus K:ssa. Aamiaistilaisuudessa oli hieman supistettu versio normaalista aamiaisesta (jonka olen käynyt syömässä kerran), mutta kaikki oli todella herkullista. Mieli teki kipata jugurtin kanssa tarjoillut loput hunajapaahdetut pähkinät lähtiessä käsilaukkuun, mutta hillitsin itseni…

    1. Hauska kuulla, että muutkin ovat olleet tyytyväisiä Ilmattaren aamupalaan! Kannattaa muutebn käydä testaamassa myös heidän brunssinsa.

Vastaa