Suomen kaunein kattaus -kilpailu

Siskoni vinkkasi minulle Arabian järjestämästä Suomen kaunein kattaus -kilpailusta.

Tee kunniaa arjen kauneudelle ja yhteisille ruokahetkille, kata oma pöytäsi ja osallistu. Kilpailu on jaettu kahteen teemaan: syksyllä katetaan tuokioita ja joulun alla pöytään vangitaan joulutunnelmaa. Arabian nimeämä ammattilaisraati valitsee voittajan, jolle lahjoitetaan unohtumaton kuuden hengen astiasarja ja mahdollisuus tutustua Arabian tekemiseen kulissien takana.

Tahdoin ehdottomasti kantaa korteni kekoon ja osallistua kisaan. Kattaus, jolla kisaan osallistuin, on Itsenäisyyspäivän kattaus vuosimallia 2010. Meillä on mieheni kanssa tapana järjestää mieheni perheelle Itsenäisyyspäivän ateria. Illan aikana syödään hyvin, rupatellaan ja vaihdellaan kuulumisia sekä katsotaan Linnan juhlia.

Jos tahdot äänestää minun kattausta, käy se helpoiten painamalla linkin takaa löytyvää Äänestä kattausta -painiketta. Kiitos äänestäsi jo etukäteen!

Kilpailu on voimassa 1.9.2011-1.1.2012, joten kaikki innokkaat kattaajat nyt lataamaan sivuille omia kuvia!

Tässä vielä kuva kattauksesta jolla kisaan osallistuin. En tosin ymmärrä miksi se kilpailun sivuilla näkyy rakeisena.. 🙁 En päässyt kuvaa enää sen lähettämisen jälkeen muokkaamaan/vaihtamaan, joten täällä blogin puolella näkyy sitten paremmin kuva kattauksesta.

Suositellut

5 Replies to “Suomen kaunein kattaus -kilpailu”

  1. Kiitos kilpailuvinkistä! Tunnelmallisen kattauksen olet luonut 🙂

    1. Kiitos! 🙂 Nyt vain osallistumaan. Haluan itse osallistua vielä jollain toisellakin kattauksella. Harmittaa tuo kuvan laatu siellä siviuilla niin paljon.. Onneksi syksyyn ja alkutalveen mahtuu tapahtumia, joten varmasti pääsen vielä kattauksia suunnittelemaan tämän vuoden puolella. Blogisi on muuten kiva, tutustun siihen heti hieman tarkemmin!

  2. Joo, voisin kyllä osallistua! Itselläni ei tosin ole isommalle porukalle Arabian astiastoa, mutta säännöissähän sanottiin, että kaiken kokoiset kattaukset käy. Pitää vähän vielä pähkäillä.

    Kiva kun pidät mun blogista 🙂

  3. A:sta & O:sta A says: Vastaa

    Kävin äänestämässä 😀

    1. Kiitos! 🙂 Mä olin jo unohtanut koko jutun, suututtaa toi kuvanlaatu niin järjettömästi..

Vastaa