Kahvit pitkin seiniä

Vaikka postaus koskeekin aakkosia, ei tällä kertaa kyseessä ole aakkossarjan seuraava kirjain. Näiden aakkosten avulla saadaan nimittäin hieman lisää ilmettä sisustukseen.

Ensimmäisen kipinän tälle loistavalle idealle antoi Kalastajan vaimo -blogi. Muutama kuukausi siinä sitten vierähti, että löysin aakkos- ja numerosapluunat, mutta kun ne vihdoin postiluukusta tipahtivat, piti sopivan värisiä maaleja päästä heti valitsemaan.

Ideoita siihen mitä kaikkea näillä sapluunoilla voi tehdä, on jo vaikka kuinka. Mutta aloitetaan nyt ensimmäisestä ideasta, joka pääsi myös toteutukseen eräänä viikonloppuna. Ennen töiden aloittamista kipaisin K-rautaan, josta hain ruskean sekä kuparin väriset sisustusmaalit sekä sapluunamaalaukseen sopivat sienet, joita minä kutsun töpöttimiksi.

Kun kaikki tarvittavat tarvikkeet oltiin saatu kotiin, päästiin itse asiaan. Tarkoituksena oli kirjoittaa keittiön seinälle eri kahvien nimiä. Idean tähän antoi seinällä oleva kahvimylly, jonka olen saanut isältäni. Seinän lähellä olevalla tasolla on myös kahvikeittimen paikka, joten senkin puolesta kahvien nimet sopivat juuri tähän kohtaan mainiosti.

Ja kuinkas seinälle sitten kävin? Minusta oikein hyvin, mitä mieltä te olette?

Sapluunoiden kanssa työskennellessä on hyvä ottaa huomioon muutama seikka:

  • varaa lähelle tärpättiä sekä paperia, jolla voit nopeasti pyyhkiä esim. pilalle menneet kirjaimet pois
  • mitä vähemmän maalia töpöttimessä on, sitä helpommin ja paremmin työskentely onnistuu
  • varaa aikaa ja hermoja, tämä työ vaatii tarkkuutta

Ja sitten vain toteuttamaan niitä muitakin ideoita! 🙂 Postauksia on siis vielä varmasti tulossa sapluunoihin liittyen..

Suositellut

7 Comment

  1. aika magee 🙂

    1. Giitos! 🙂

  2. Tosi kiva! Ihana toi kahvimyllykin! 🙂

    1. Kiitokset! Kahvimylly rantautui meille kun luin, että kahvipavut olisi hyvä jauhaa itse. Isällä on monta erilaista myllyä, mutta tämä seinämallinen oli minusta ehdottomasti suloisin. Ja parasta on se, että se ei vie tilaa pöydällä. Tosin itse jauhaminen on aika raskasta, joten harmittavan harvoin jaksan kahvin itse jauhaa..

  3. Mistä löysit ton sabluunan?!??

    1. Quriosa Interior -verkkokaupasta (http://www.quriosa.fi/).

  4. Noita sabluunoita olen jossain nettikaupassa katsellut, mutta en ostanut. Vanhat numerosabluunat sen sijaan löytyvät

Vastaa