Pienen pallin tarina

Eräänä alkukesäisenä päivänä olin koiramme kanssa kävelyllä kotimme lähistöllä olevalla autiolla tontilla. Kyseisellä tontilla kököttää muutama laho vaja, joiden lähelle en ole ennen uskaltanut mennä, sillä olen ollut varma, että joku vanha mummeli on kuollut sinne. Olen myös pelännyt, että löydän sen vanhan mummelin sieltä kuolleena. Mutta siis, tänä samaisena alkukesäisenä päivänä keräsin kaiken rohkeuteni ja tallustelin toisen vajan ovelle ja kurkistin sisään.

Ilmeisen harva naapurustomme ihminen pelkää vanhaa kuollutta mummelia kuten minä, sillä aution tontin lahoihin vajoihin oli tuota kaikkea sellaista roinaa, jota ei voi laittaa roskikseen. Kun sain katseeni irti imureista, sänkyjen osista, vanhoista vaatteista, elektroniikkarojusta ym. silmiini osui suloinen pieni palli. Pallin pintaa oli joskus aikoja sitten koristanut keltainen maali, joka oli lohkeillut suurimmaksi osaksi pois. Nappasin puisen pallin oitis syliini ja kiikutin sen hymyssä suin kotiin.

Kotona pieni palli sai osakseen ensin hieman hiekkapaperilla hiontaa, jotta sain suurimmat, melkein irti olevat, maalit pois. Sen jälkeen pieni palli suljettiin varastoon, kunnes heinäkuun alussa sen matka jatkui auton takakontissa vanhemipieni pihalle. Isäni omistaa vaikka mitä työvälineitä, ja heinäkuisen iltapäivän ohjelmassa olikin pienen pallin retusointia.

Ensin hioin vanhan keltaisen maalin kauttaaltaan pois. Nyt käytössäni oli kaksi erilaista hiomakonetta, joten homma kävi hieman nopeammin kuin käsin hiomalla. No kesti se hionta koneidenkin kanssa jokusen tunnin, vaikka kyseessä oli vain aivan pieni palli. Voin jo nyt kertoa, että entisöijää minusta ei tule koskaan. Kun maali oltiin saatu kauttaaltaan pois, oli aika vahvistaa pienen pallin jalat. Toisen puolen jalat olivat vähän vinksallaan, mutta isäni osaavissa käsissä pieni palli muuttui tukevaksi alta aikayksikön. Uusien ruuvien päät kitattiin vielä piiloon, jotta ne eivät näkyisi uuden maalin alta.

Ennen maalaamista oli aika kuitenkin kiikuttaa pieni tukeva palli takaisin kotiin. Vielä samana iltana se sai päälleen ensimmäisen kerroksen valkoista maalia takapihallamme. Yöksi nostin pienen tukevan pallin vessaan, sillä seuraavaksi päiväksi oli luvattu sadetta. Seuraavana aamuna kipitin reippaasti vessaan katsomaan pientä valkoista tukevaa pallia, ja voi, se oli todella suloinen.

Palli sai ylleen vielä toisen kerroksen valkoista maalia, ennen kuin se oli valmis koristamaan kotiamme. Nyt pieni valkoinen tukeva palli on löytänyt paikkansa kodistamme, eikä sen tarvitse enää möllöttää tyhmien imureiden ja muun roskan kanssa pelottavan kuolleen mummelin vanhassa lahossa vajassa.

Katsokaa nyt miten ihana siitä tuli!

Suositellut

2 Replies to “Pienen pallin tarina”

  1. Tää oli hauska 😀 ja onpa se kaunis… pikkuisen ajan patinaakin vielä mukana, vaikka onkin uusi hieno maali yllä :).

    1. Kiitos! 🙂 Palli on kyllä minustakin tosi kaunis, ja hauskaa kun se on itse uudistanut.

Vastaa