My jewellery: Earrings

Korusarja ollaankin kohta saatu päätökseen, mutta vielä olisi jäljellä ainakin kellot, rannekorut sekä korvakorut, joista jälkimmäiseen paneudutaan nyt tarkemmin.

Korvakorut ovat kaulakorujen tavoin lempikorujani. Myös korvakoruissa pidän eniten sellaisita koruista, joissa on jotain vähän ekstraa. Voisikin sanoa, että mitä erikoisemmat korvikset, sen parempi. Erikoisten ja kirjavien korvakorujen seasta löytyy mm. myös klassisia helmikorvakoruja ja muutama muukin perinteisempi yksilö.

Korvakorujen säilytys tuotti minulle ennen ongelmia. Korut sekaantuivat ja tarttuivat toisiinsa helposti, ja menivät joskus jopa rikki kun raivospäissäni yritin niitä toisistaan erottaa. Onneksi ongelmaani on löytynyt muutama todella hyvä ratkaisu, jotka miellyttyvät minun kaltaistani järjestelyfriikkiä paljon.

Ensimmäisenä törmäsin Amalian Olohuone -verkkokaupassa myytäviin korvakorutelineisiin. Kyseisiä korvakorutelineitä ostin aluksi yhden kappaleen, ja sittemmin niitä on kertynyt minulle kolme kappaletta. Näissä telineissä säilytän isoja, roikkuvia ja ehkä myös kauneimpia korvakorujani. Jokunen korvakoruteline on annettu myös lahjaksi.

Korvakorutelineitä en jo ihan tilanpuutteen takia viitsinyt hommata pienemmille korvakoruille (esim. nappikorviksille). Tähän ongelmaan löysin ratkaisun blogista, tarkemmin sanottuna Secret wardrobe -blogista. Ratkaisuna tähän ongelmaan olivat siis muutaman euron arvoiset muoviset laatikot, joita saa ainakin Clas Ohlsonilta. Omien laatikoitteni luukkujen kokoa voi säädellä helposti, joten laatikoihin mahtuu hyvin erikokoisia koruja. Laatikoiden läpi on myös ihana tutkailla ja katsella koruja, ihan kuin olisi karkkikaupassa. 🙂

Laatikoissa korut pysyvät myös ehjinä, värit ja kivet eivät irtoile niin helposti ja sopivien korujen etsintä käy nopeasti kun korut näkee yhdellä vilaisulla. Loistava idea!

Suositellut

Vastaa