Aloitetaan reissupostausten purkaminen hieman erikoisemmalla aiheella kuin mihin on normaalisti totuttu. Nimittäin imetysasioilla!
Haaveilin salaa kuuden kuukauden täysimetyksestä. Ihan siihen ei päästy, sillä lääkärin ja muutamien muiden alan ihmisten kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen päädyimme aloittamaan kiinteiden maistelut vajaan 5 kk iässä. Tämä ihan siitä syystä, että koska olen itse varsinainen ruoka-allergikko ja siihen päälle omistan vielä ongelmavatsan, saattaisi olla fiksua aloittaa maistelut hyvin rauhalliseen tahtiin ennen 6 kuukauden ikää. Puolivuotiaalle pitää nimittäin alkaa tarjota uusia ruoka-aineita hurjan kovaa vauhtia, ja silloin voi olla hankalampi huomata mahdollisia allergiaa aiheuttavia ruoka-aineita.
Kiinteiden maistelut aloitettiin siis elokuun alussa. Korviketta en ole kuitenkaan vieläkään pienelle ihmeelle pystynyt antamaan. Miksi? Se tuntuu jotenkin vastenmieliseltä ja väärältä. Tätä on kyllä täysin mahdotonta selittää, koska missään selityksessä ei ole mitään järkeä omasta mielestänikään. Joku käsittämätön äiti-hormoni-juttu taustalla täytyy kuitenkin olla. Mulla tekee ihan fyysisesti pahaa katsoa jo sitä kun herra Longfield juottaa pientä ihmettä pullosta, jossa on mun itse pumppaamaani maitoa! Itse en ole tainnut kuin kerran kokeilla pullosta syöttämistä pienelle ihmeelle, sekin päättyi mun kyyneliin samalla kun rintoja alkoi pakottaa valtavasti. Sama homma kävi rintakumin kanssa aivan imetystaipaleen alussa. Rinnanpää vuosi verta, itkin ja imetin, sillä se teki niin kipeää. Muistin ostaneeni valmiiksi muutaman rintakumin ja testasin niitä. Sama fyysinen pahoinvointi alkoi heti kun näin pienen suun hamuavan kumista päätä, rintakumi lensi roskiin ja jatkoin kivuliasta imetystä. Kyllä on äitiys aivan outo juttu!
Espanjan matkalle otimme kuitenkin kasan korviketta varmuudeksi mukaan. En yhtään tiennyt miten maitobaarini toimii 30-40 asteen helteissä ja kuinka usein pienelle ihmeelle tulee semmoisissa helteissä nälkä. Hyvin oma maito kuitenkin riitti ja korvikkeet jätin hotellihuoneeseen.
Miten imetys sitten hoidettiin jättimäisessä Madridissa sekä pikkuruisessa Vigossa?
Tähän kysymykseen teistäkin varmaan moni sanoisi vastaukseksi, että mitä siinä nyt on niin ihmeellistä. Tissit esiin ja imettämään – paikasta ja ajasta riippumatta. Mutta siinä se ongelma just onkin: paikasta ja ajasta riippumatta. Kaltaiseni siveyden sipuli kun ei koe mielekkääksi kaivaa rintavarustustaan esiin ihan missä vain, ei edes mammatapaamisilla, jossa rintoja ja nännejä vilahtaa tuon tuosta. Eikä niissä muiden rinnoissa ja nänneissä ole mitään kummalista, eivät ne mua häiritse, mutta itse en pidä vilauttelusta missään muualla kuin perheen kesken kotona. Mulla ei ole mitään ongelmaa imettää ystävien tai heidän puolisoidensa vieressä, kunhan varustus pysyy piilossa. Ongelmana ei myöskään ole imettää ravintoloissa, kaupoissa, museoissa tai missään muuallakaan, mutta en myöskään halua aiheuttaa muille vaivaannuttavaa oloa tai närkästystä.
Reissussa imetin kerran vessassa, kerran siirryin ravintolasta puistonpenkille imettämään, ja lisäksi jätin imettämättä kirkossa, sillä en pitänyt sitä soveliaana. Muuten imetin siellä missä nälkä yllätti, siirtyen kuitenkin aina johonkin hieman syrjään tai valiten jo etukäteen esim. terassilta sellaisen pöydän, jossa pääsen mahdollisesti imettämään rauhassa.
Vessassa imettämistä vihaan, se on minusta jollain tasolla jopa alistavaa. Istua nyt syöttämässä (nuhjuisessa ja epäsiistissä) julkisessa vessassa, josta kuuluu ällöttäviä ääniä ohuen seinän takaa ja jatkuva vessanpönttöjen vetäminen sekä käsien kuivauslaitteiden hurina häiritsee herkkää hetkeä. Vessaan kuitenkin pakenin imettämään suuressa ostoskeskuksessa, jossa nälkä yllätti pienen ihmeen. Ostosten tekeminen oli kesken ja en löytänyt mistään sopivaa penkkiä, jolle olisin voinut käydä istumaan. Niinpä suuntasin vessaan, yök.
Madridin ruuhkaisilla kaduilla, toreilla sekä nähtävyyksillä julki-imettäminen tuotti eniten ongelmia. Vapaita penkkejä oli vaikea löytää, ainakaan sellaisia, joista olisi saanut koko penkin omaan käyttöön ilman, että aivan kiinni kyljessä olisi istunut joku vieras ihminen. Lisäksi en kehdannut käyttää ravintoloiden terasseja vain imettämiseen, enkä kokenut järkeväksi tilata aina juomaa/pientä purtavaa, että pääsisin imettämään pikkuista. Niinpä Madridissa imetettiin mm. pusikoiden takana, seisoen ruuhkaisella kadulla talon nurkkaan kääntyen, siellä ällöttävässä vessassa, puistoissa, sivukaduilla sekä lounaan että päivällisen aikoihin ravintoloiden terasseilla (rauhallisissa sivupöydissä).
Madridissa koin imettämisen välillä hieman haastavaksi. Mutta toki se johtui vain omista henkilökohtaisista mielipiteistäni, moni muu olisi varmaan hoitanut asian paljon vähemmällä sekoilulla. Kukaan ei Madridin kuumuudessa ja ihmispaljoudessa minua kertaakaan ns. pahalla silmällä imetyshommissa katsonut, saimme hoitaa asian pienen ihmeen kanssa aina täysin rauhassa.
Matkamme jatkui jättimäisestä Madridista pikkuruiseen Vigoon, jossa odotinkin julkisesti imettämisen helpottavan. Ja niin se myös teki.
Vigossa oli kaikkialla rauhallista, tyhjiä penkkejä (kokonaisia rivejä) vapaana siellä täällä, suhteellisen hiljaiset terassit (ainakin siihen aikaan kun turisteina nälkä yllätti) ja hotelli oli aina lähellä, niin pikkuinen söpö Vigo oli.
Vigossa imetin ravintoloissa enemnän kuin Madridissa. Terassit ja sisätilat olivat rauhallisempia, mutta silti odotin aina, että sain tehtyä ruokatilauksen ja tilaamani juomat tuotiin pöytään. Sitten sain ilman häiriötekijöitä imettää ennen kuin ruoka saapui.
Vigossa kävimme myös herra Longfieldin työkaverin kanssa rannalla sekä rantaravintolassa syömässä. Imetin sekä rannalla että ravintolassa aivan herran työkaverin vieressä, eikä meistä kumpikaan ollut asiasta moksiskaan, keskustelu jatkui täysin normaalisti imetyksen aikana. Olin kyllä varta vasten valinnut tapaamiselle sellaiset vaatteet, että imettäminen onnistuu helposti eikä minun tarvitse alkaa säätää suojahuivien kanssa.
Vigossa vietin päivät pienen ihmeen kanssa kahdestaan, joten auttavia käsiä ja huivin pitelijää ei ollut käytettävissä. En tykkää/osaa oikein imettää huivin kanssa, joten esim. lentokoneessa ja Madridissa herra Longfield piteli huivia suojana muutamaan kertaan kun tarpeeksi rauhallista paikkaa en juuri sillä hetkellä löytänyt. Huivin käyttö oli myös kuumuuden takia matkalla aika hankalaa. Yli 30 asteen helteissä ei kukaan halua, että pään päälle laitetaan turhia huiveja.
Yllättyin, etten törmännyt koko reissumme aikana yhteenkään toiseen imettävään äitiin. Kuvittelin, että heitä olisi katukuvassa näkynyt, erityisesti siitä syystä, että Espanjaa pidetään niin kovin lapsirakkaana maana, jossa lapset ovat tervetulleempia esim. ravintoloihin kuin täällä Suomessa. Vaunujen kanssa kärryttelijöitä oli erityisesti Vigossa runsaasti, mutta imettäviin äiteihin en tosiaan törmännyt.
Toivottavasti kovin moni ei nyt ajattele, että miten teen ehkä maailman luonnollisemmasta asiasta näin suuren numeron. Postauksen mielipiteet ovat täysin minun omia, eikä minua itseäni hetkauta pätkääkään miten ja missä muut omia vauvojaan imettävät. Tai edes se, imettävätkö he ollenkaan. Jokainen tavallaan!
Reissu meni pienen ihmeen syöttöjen osaltakin varsin mallikkaasti, vaikka välillä sopivan rauhallista imetyspaikkaa etsiessäni mielessäni kävi ajatus miten helppoa olisi vain kaataa korviketta pulloon ja nakata se vauvan suuhun – ajasta ja paikasta riippumatta.
