Pinaatti-lohipiirakka

Teimme pinaatti-lohipiirakkaa ensimmäistä kertaa naapureillemme järkätyssä glögi-illanistujaisissa viime joulun alla. Piirakka onnistui ensimmäisellä kerralla enemmän kuin hyvin, ja se keräsi naapureilta kovasti kehuja. Niinpä mä sitten päätin tehdä samaa piirakkaa uudemman kerran viime viikonlopun peli-iltaan herra Longfieldin pikkuveljen ja hänen avopuolisonsa luokse.

pinaatti-lohipiirakkapinaatti-lohipiirakka

Toisella kerralla piirakasta ei tullut niin hyvää kuin ekalla kerralla – se tarjottiin peli-illassa hieman jäähtyneenä, ja tämä piirakka on ehdottomasti parasta lämpimänä. Lisäksi tuplasin piirakan täytemäärän, sillä tein sen aika isoon ja syvään vuokaan (vuoka on kotoisin Leila Lindholmin liikkeestä Tukholmasta). Täytettä oli sen verran paljon, että piirakkaa olisi voinut (tai siis olisi pitänyt) pitää uunissa ainakin vartin pidempään. Postauksessa olevat reseptin täytemäärät ovat ihan normaalit, eli uunissa möllöttämisaika pitää suunnilleen paikkansa.

pinaatti-lohipiirakka

pinaatti-lohipiirakkapinaatti-lohipiirakka

Pinaatti-lohipiirakka

  • 1 Myllyn Paras Pyöreä ruis-kaura piirakkataikina
  • 150 g tuoretta (tai pakastettua) pinaattia
  • 2-3 kevätsipulia
  • 1 rkl öljyä
  • 1 pkt (200 g) lämminsavukirjolohta
  • 1 dl tilliä hienonnettuna
  • 1 dl (50 g) emmentaljuustoraastetta
  • 2 kpl luomu kananmunaa
  • 1 prk (2 dl) ruokakermaa
  • rouhittua mustapippuria

1. Ota yksi taikinalevy ja sulata pakkauksen ohjeen mukaan. Kauli taikina piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) kokoiseksi ja painele tiiviisti pohjalle ja reunoille. Tasoita reuna. Nosta vuoka jääkaappiin.

2. Kiehauta pinaatinlehdet ja hienonnetut kevätsipulit öljyssä.

3. Paloittele lämminsavukirjolohi. Levitä kalapalat, tilli ja pinaatti-sipuliseos piirakkapohjalle. Ripottele pinnalle juustoraastetta.

4. Vatkaa kananmunien rakenne rikki. Sekoita joukkoon ruokakerma. Mausta ripauksella pippuria. Kaada seos piirakkavuokaan.

5. Paista piirakkaa uunin alatasolla 200 asteessa 25-30 minuuttia, kunnes täyte on täysin hyytynyt ja pinta saanut hiukan väriä. Anna piirakan jäähtyä hetken aikaa ennen tarjoilua.

pinaatti-lohipiirakka

Suositellut

6 Replies to “Pinaatti-lohipiirakka”

  1. […] Teimme pinaatti-lohipiirakkaa ensimmäistä kertaa naapureillemme järkätyssä glögi-illanistujaisissa viime joulun alla. Piirakka onnistui ensimmäisellä kerralla enemmän kuin hyvin, ja se keräsi Lue lisää » […]

  2. Kaunis piirakka 🙂 pitäisi taas pyöräytellä itsekin piiraita, vaikka vappubrunssille, niitä tulee syötyä luvattoman harvoin.

    Iloista pääsiäistä!

    1. Kiitos Anne! Piirakoita tulee tosiaan tehtyä aika harvoin ihan vaan itselle, vieraille niitä on kuitenkin kiva tehdä – homma käy niin nopsaan valmiiden piirakkapohjien avulla.

      Oikein värikästä ja herkullista pääsiäistä myös sinne! 🙂

  3. Kauppasin tätä äidilleni huvitoimikunnan kokoukseen suolaiseksi palaksi – kovin ainakin innostui 🙂

    1. Voi miten kiva! Tätä piirakkaa kyllä tarjoaa mielellään vieraille. Mutta tosiaan on parempaa lämpimänä!

  4. […] Pinaatti-lohipiirakka on parasta lämpimänä. Sen tekeminen on helppoa, ja silti piirakka on tyylikäs ja herkullinen. Piirakka sopii mihin tahansa juhlaan, ja sen voi koristella upeaksi esim. kirsikkatomaateilla ja herneenversoilla. […]

Vastaa