Brunssi: Martta (HKI)

Martasta minulle vinkkasi äitini, joka oli lukenut ravintolasta muistaakseni ET-lehdestä. Ravintolasta saisi kyllä ehdottomasti kirjoittaa myös hieman nuoremmalle lukijakunnalle tarkoitetuissa lehdissä – ravintolassa ei nimittäin ollut mitään muuta vanhahtavaa kuin ruudulliset punaiset pöytäliinat.

Äitini on muuten varmaan blogini suurin mainostaja. Hän mainitsee blogistani ystävilleen, tutuilleen sekä ihan ventovieraillekin ihmisille – mm. eräs kaupan kassa on saanut vinkkiä blogistani. Jos äitini kautta tänne blogiin löytäneitä siellä on – niin Hei vaan kaikille! 🙂 Mutta nyt palataan takaisin Martta-brunssin pariin.

Suunnistimme brunssille viime lauantaina. Tuo lauantai oli aika kiireinen, sillä brunssin jälkeen piti ehtiä kauppaan, siivota koko kämppä ja alkaa valmistalla seuraavan päivän äitienpäiväbrunssia. Tämän lisäksi meillä oli vielä illalla tiedossa erään herran 30-vuotisjuhlat. Kaikki suunniteltu ennätettiin onneksi tekemään ihan ajallaan, tähän kyllä varmaan vaikutti saamamme energia maittavasta ja kattavasta brunssista.

Ravintola mainostaa brunssiaan omilla kotisivuillaan seuraavasti:

Martan brunssi katetaan 10.3. alkaen lauantaisin klo 11.00. Brunssin antimet ovat tarjolla klo 15.00 saakka.

Tuoreita Martassa leivottuja leipiä, croissantteja, herkullisia leikkeleitä, kasviksia, salaattia ja hedelmiä, jogurttia lisäkkeineen, marjapiirakkaa, kakkua, halvaa, tuoremehua, tummapaahtoista paputuoretta kahvia, haudutettua teetä ym.

Kaikki tämä vain 16,-. Lapset 2-12 v puoleen hintaan eli 8,-/lapsi.

Brunssilla voit tilata pieniä kuumia annoksia, esimerkiksi paistettua makkaraa ja papuja tai paistettua tofua ja papuja 4,- lisähintaan.

Lasi kuoharia 3,50, koko pullo 21,-.

Tavataan Martassa!

kuva: http://www.ravintolamartta.fi/

Buffetpöydän antimet olivat herkullisia, miinusta tulee ainoastaan salaateista, jotka eivät olleet meidän kummankaan mieleen. Couscous-salaatti olisi varmasti maistunut paremmalta lämpimänä, kylmä couscous ei vain satu kuulumaan suosikkeihini. Pastasalaatti taas ei maistunut juuri miltään, ja se jäi ensimmäisen haarukallisen jälkeen molempien lautaselle odottamaan roskapönttöä..

Leipä taasen oli mieleemme, se oli todella hyvää! Lämmin vastaleivottu leipä ei tarvinnut kaverikseen oikeastaan mitään muuta kuin voita. Myös croissantit maistuivat brie-juuston kanssa hyviltä. Tämän lisäksi hedelmät olivat raikkaita ja jogurtti mysleineen myöskin oikein maukasta.

Martassa voi buffetpöydän antimien lisäksi tilata lisämaksusta lämpimiä sapuskoja. Me tilasimme viiden euron kappalehintaan lohta & munakokkelia sekä papuja, pekonia & bratwurstia. Lohisetti tuli mulle. Annos oli muuten hyvä, mutta suolaa oli sekä lohessa että munakokkelissa hieman liikaa. Herran lautaselta katosivat kaikki muut paitsi pavut. Niissä pavuissa ei kuulemma ollut mitään kummempaa vikaa, pavut eivät vaan tuona aamupäivänä maistuneet.

Jälkkäripöydän kakut näyttivät aluksi kuivilta, ja harmittelimmekin, ettei tarjolla ollut vaniljakastiketta. Harmittelut sai kuitenkin heittää romukoppaan, sillä kuivilta näyttävät kakut olivat oikein maukkaita. Itse pidin enemmän kuivakakusta, kun taas herra Longfield liputti marjapiirakan puolesta.

Arvosanaksi annoimme Martan brunssille punaisen ruudullisine pöytäliinoineen ysi jotain. Tarkemmasta arvosanasta emme päässeet tällä kertaa yhteisymmärrykseen.

Vinkki!

  • Brunssilla oli kovasti ruuhkaa heti avaamisen jälkeen. Mikäli mietit ekstrajuttujen (munakas, pekoni ym.) tilaamista, tee se ehdottomasti samalla kun maksat brunssin. Meille sanottiin, että ekstrajutut voi tulla tilaamaan myös myöhemmin, mutta jonot olisivat tuolloin olleet todella pitkät ja ekstrajuttuja olisi saanut varmasti odottaa aika pitkään.
Suositellut

4 Comment

  1. Mmmm,, hyvältä näyttää Martta-brunssikin! Ja btw, kopioin sulta salamipiirakan reseptin, oli niin herkullinen kuva! :o)

    M/LWB

    1. Martta kyllä yllätti tosi positiivisesti! Ei ollut yhtään mummomainen, vaikka jotain sellaista odotin (en kyllä tiedä miksi).
      Ja nyt sitten vain piirakkaa tekemään. Pieni varoituksen sana – se on tosi hyvää. 😉

  2. Moikka,
    Kiva kuulla, että myös sinulle kelpasi Martan brunssi. Allekirjoittaneelle upposi niin hyvin, että ajattelin mennä sinne ensi lauantaina uudestaan… Ja kiitos taas kerran upeista kuvista!
    Otatko muuten nuo fotosi järkkärillä, pokkarilla vai kenties ihan kännykällä?

    1. Martan brunsille voisi kyllä suunnistaa uudestaankin!

      Kiitos kehuista! Mukavaa, että kuvat miellyttävät. 🙂 Kuvailen Sonyn nex-3 kompaktijärkkärillä, johon oon ollut tosi tyytyväinen (pieni mutta pippurinen). Keväällä kävin vihdoin myös valokuvauskurssilla, jonka oppeja on tässä nyt yritetty harjoitella oikein olan takaa. Teleobjektiivi multa vielä kyllä tosin puuttuu, ja sen hankkiminen on edessä väistämättä tässä jossain vaiheessa.

Vastaa