Aamupala: Tallink Star (HEL-TAL)

Kuten muutama postaus sitten jo kerroin, vietin Halloween-viikonlopun työkaverin kanssa Tallinnassa eräillä koulutuspäivillä. Tapahtuma alkoi yhteisellä aamupalalla Tallink Star -laivalla. Porukkaa oli kuitenkin paikalla aika paljon meidän lisäksi, joten mitään yhteisaamupalaa ei koskaan tapahtunut, vaan jokainen istui omissa porukoissaan sieltä mistä tilaa itselleen löysi. Me löysimme kivan ikkunapaikan, jossa istuskelimme itse asiassa melkein koko matkan ajan.

No sitten siihen ruokaan, joka nyt oli sitä tavallista laivan buffan ruokaa. Eli ei oikeastaan paljon kehuttavaa. Ruotsin laivoilla olen tottunut saamaan ihan OK sapuskaa, mutta nämä Tallinnan botskit ovat sitten jotain ihan muuta. Oman negatiivisen lisänsä toi myös järkyttävä ihmispaljous, jonot sekä olutta etsivät asiakkaat. Kuka oikeasti voi aloittaa aamun munakokkelilla ja bissellä? Ei hyvänen aika näin. Tai, jokainen tavallaan, mutta minulle tämä yhdistelmä ei sovi.

Lämpimien sapuskojen jono oli niin pitkä, että hain sitä vasta todella myöhään. Sitä ennen tankkasin jogurttia, leipää ja erilaisia hedelmiä ja kasviksia. Näitä kylmiä sapuskoja sai haettua hyvin, sillä lähes kaikki ihmiset jonottivat yhdessä ja samassa jonossa niitä lämpimiä ruokia. Plussaa tulee luonnonjogurtista sekä kahvista, ne olivat tämän aamupalan parasta antia.

Vihdoin noin tunnin odottelun jälkeen lähdin jonottomaan lämpimiä ruokia. Tarjolla oli munakokkelia, nakkeja, kananmunia, karjalanpiirakoita ja munavoita, sämpylöitä sekä röstiperunoita. Lämmin sämpylä oli hyvää, mutta muu jäi valitettavasti lautaselle. Lämpimät ruoat olivat hieman kylmiä (johtuen varmaan siitä, että hain niitä vasta aika myöhään) ja mielessä pyöri vielä nainen olutlasin ja munakokkelilautasen kanssa.

No onneksi seura oli kuitenkin hyvää. Aamupala venyi aika pitkästi, ja matka Tallinnaan taittui todella nopeasti. Annoimme työkaverin kanssa aamupalalla myös tuttuun tapaan kouluarvosanan, tällä kertaa kalenterin perään rustattiin luku 6+. Kuten työkaverini sanoi, valinnanvaraa oli paljon, mutta sapuska oli sitten vähän mössöä, ja ihmismäärä ja ruuhkat olivat valtaisat.

Ensi kerralla kun suuntaan Tallinnaan, jätän laivan aamupalan suosiolla väliin, ja hoidan sen alta pois jo kotona ennen lähtöä.

Suositellut

4 Comment

  1. Käyn Tallinnassa työmatkoilla jonkun verran, mutta en ole vaivautunut aamiaselle kuin muutaman kerran, syön mieluummin kotona jotain ennen matkaan lähtöä-

    1. Ei kannata ainakaan minun mielestäni jatkossakaan vaivautua laivan aamiaiselle. Kotona saa varmasti paremmmat pöperöt!

  2. Täytyy myöntää, että olen pariin kertaan piipahtanut täällä, mutta koskaan en ole saanut yhtään kommenttia aikaiseksi =) Ehkäpä tämäkin muuttuu oman blogin myötä.

    Kiva blogi, asiaa laidasta laitaan. Olen huomannut, että meillä on aika paljon samoja mielenkiinnon kohteita, joten varmasti tulee pyörittyä täällä. =)

    Tallinnanmatkustelun veteraanina pitää todeta, että Tallinkin laivoja kannattaa vältellä viimeiseen asti. Hinta-laatu suhde laivoilla on todella surkea ihan kaikessa, myös ns. paremmat ravintolat laivalla ovat yksinkertaisesti todella huonoja. Ainoa vierailun arvoinen on eräs venäläinen ravintola muistaakseni Baltic Princessillä.

    Hyvää palvelua ja vähän parempaa ruokaa saa Viking XPRS:llä, ja yllättävää kyllä, myös Eckerö Line:lla. Tosin ehkäpä kannattaa tosiaan syödä joko kotona tai ihan viimeistään Tallinnassa, jossa on aivan huippuhyviä ravintoloita ja kahviloilta, joista saa myös aamiaista. Pitääpä joskus kirjoittaa blogipostaus tästä aiheesta =)

    – K.

    1. Voiskin tehdä brunssireissun Tallinnaan! 🙂 Tämä täytyykin laittaa korvan taakse ensi kevättä/kesää ajatellen. Ja silloin täytyy muistaa käyttää muita kuin Tallinkin laivoja, kiitos vinkistä.

      Ja teeppäs ihmeessä postauksia Tallinnan ravintoloista ja kahviloista! Kokemuksia sulla on varmaan niin paljon, että niitä kannattaa kyllä jakaa. Kävisin suosittelemissasi paikoissa varmasti. 🙂

Vastaa