Brunssi: Kampin Sandro 25.2.2017 (HKI)

Sandron menestykselle ei näy loppua. Taapersimme ensimmäisen kerran Sandroon vuonna 2014, jolloin kävimme testaamassa hurjasti kehuja keränneen vegebrunssin Kalliossa. Vuosien saatossa Sandro on avannut ovet Kallion lisäksi Eiraan sekä Kampin kauppakeskukseen. Eikä tule espoolaisena unohtaa kertoa, että Sandro on juuri avannut ovensa myös Espoossa, Tapiolan Ainoa-ostoskeskuksessa!

Ajan kuluessa Sandro on siirtynyt käsittääkseni Royal-ravintoloiden alle, mutta alkuperäiset herrat Sandron takana puuhaavat taustajoukoissa kyllä edelleenkin.

sandro brunssi kamppisandro brunssi kamppi

Helmikuun lopussa oli aika suunnistaa testaamaan Sandron lauantaibrunssi Kampin kauppakeskukseen muutaman ystävän kera. Ennen brunssia osallistuimme Alvar Aallon ateljeen opastettuun kierrokseen Munkkiniemessä, josta olikin hyvä jatkaa matkaa vatsat muristen kohti Kamppia.

Kampissa on tarjolla lauantaisin lihainen vaihtoehto brunssista kello 10-16. Tosin brunssin lihapuoli on lähes olematon (siis hyvällä tavalla), eli sinne voi vegeilijätkin mennä oikein hyvin herkuttelemaan. Nälkä ei varmasti jää kellekkään, tai no ehkä mun isälle, jonka makunystyrät ovat niin omituiset, ettei hän löytäisi Sandrossa varmasti kovin montaa sopivaa ruokaa lautaselleen. Heh!

sandro brunssi kamppisandro brunssi kamppisandro brunssi kamppi

Brunssin hintaan kuuluu muuten edelleen skumpat, joka on oikein kiva lisä. Alkoholitontakin skumppaa löytyi allekirjoittaneelle möhömahalle, joten siitä isot kiitokset Sandrolle. Olisi ollut tylsää kippistellä vesilasilla kaverien kiskoessa kuplajuomaa.

Ei niin kiva lisä on se, ettei Sandron sivuilta löydy brunssin hinnasta mitään tietoja. Enkä minäkään enää muista mitä brunssi kustansi (olikohan se vähän yli 30 euroa, vai vähän alle..?). Muutenkin mua ehkä vähän ärsyttää Sandron nettisivut. Ymmärrän kyllä, että on tosi coolia (ja varmasti myös hyödyllistä), että ravintolan nettisivut ovat englanniksi, mutta eikö rinnalla voisi olla myös ihan suomenkieliset nettisivut? Lisäksi Sandron nettisivut ovat suunniteltu vieritysnäytöksi (eli siis selattavaksi esim. tableteilla ja älypuhelimilla), ja se ei omasta mielestäni toimi yhtään jos ja kun sivuja selaa perinteisellä tietokoneella. Mutta saanen syyttää tästä vain itseäni, on tullut opiskeltua sen verran paljon tietojärjestelmien käytettävyyttä, että tämmöiset asiat tuppaavat ärsyttämään välillä aivan turhaan.

sandro brunssi kamppiidsandrobrunssikamppisandro brunssi kamppi

Ruokapuolihan Sandrossa toimii törkeän hyvin. Kaikki ihanat salaatit, mössöt, falafelit ja kastikkeet ovat tosi herkullisia. Lautaselle ei melkein mahdu kaikkia brunssipöydän herkkuja samaan aikaan, vaikka just parasta on tunkea haarukkaan kaikkea mahdollista sekaisin ja sitten vain nauttia eksoottisista mauista. Ainakaan meidän kotikeittiössä ei Sandrossa saatavia makuyhdistelmiä ole tarjolla oikeastaan koskaan.

Ainoa brunssin pettymys oli lammas, jota sai jäystää kuin kengänpohjaa. Kaikki muut sapuskat upposivat meidän kolmen hengen leidiporukan vatsoihin enemmän kuin hyvin. Meille oli lisäksi varattu päheä paikka ikkunoiden vierestä ja pöydästä avautui ihan komeat näkymät Narinkkatorin yli.

sandro brunssi kamppisandro brunssi kamppi

Sandro sijaitsee siis Kampin kauppakeskuksen ylimmässä kerroksessa. En ollut edes tajunnut, että siellä on nykyään niin valtava ravintolamaailma! Sekavahan ravintolamaailma on, ja mekin etsimme Sandroa ihan tosissaan useamman minuutin ajan ennen kuin tajusimme sen olevan piilossa erään kulman takana. Jotain opasteita voisi kyllä Kampin yläkertaan nälkäisiä asiakkaita varten laittaa.

Ilo oli kuitenkin tajuta, että Kampista löytyy niin monia houkuttelevalta näyttäviä kahviloita sekä ravintoloita, jonne ei tarvitse tulla juhlakoltut päällä. Erityisesti ilahduin nähdessäni usean ravintolan ”terassilla” vanhempia lastenvaunujen kanssa. Tänne me tullaan varmasti pienen ihmeen kanssa moikkaamaan kavereita kun sen aika hieman myöhemmin keväällä on! Kamppiin on meidän kotiovelta niin hitsin kätevä bussimatkakin, enää pitää opetella käyttäytymään bussissa lastenvaunujen kanssa. Voi apua!

sandro brunssi kamppisandro brunssi kamppi

Kurkkaa perään myös aiemmat postaukset Sandrosta!

Pieni ihme on täällä ♥

Maailma kiinnosti häntä niin paljon, että se piti päästä näkemään omin pienin silmin jo noin viikkoa ennen laskettua aikaa.

Keskiviikkona, 22.3.2017 maailmaan putkahti jotain kovin ihmeellistä. Ihme oli pituudeltaan 51 cm ja painoi 3808 g.

Allekirjoittaneen mieli on sekaisin. Kyyneliä valuu tuosta vaan, sydän pakahtuu, syvä hymy kaivertuu kasvoille samalla kun olo on täysin absurdi. Jokainen tämän kokenut varmasti tietää miten sekaisin sitä juuri nyt on. ♥

idnewborn

DIY Pitsiliina

Tein ennen äitiysloman alkua piiitkän to do -listan kaikista niistä asioista, jotka olisi mahtavaa saada tehtyä ennen pienen ihmeen syntymää. Listalla on tällä hetkellä 38 asiaa, joista 13 olisi vielä tekemättä tai kesken. Missään nimessä kaikkia listan asioita ei saada tehtyä, lista kun pitää sisällään semmoisia ikuisuusprojekteja kuin esim. hääkuva-albumin teko. Häistähän ei ole kulunut kuin reippaat 6 vuotta, joten ihme olisi jos kuvat tässä muutamassa hassussa viikossa albumiin asti päätyisivät.

pitsiliina_diy

Mutta olen minä listalta tosiaan saanut ruksittuakin jo vaikka mitä! Olen esimerkiksi pessyt vauvan kehdon, hionut kehdon jalakset, öljynnyt ja poraillut erästä puupenkkiä, suunnitellut Horation aitauksen pihalle, tilannut pihalle pylväsvalaisimet (vielä kun saataisiin ne ennen syksyä paikoilleen..), pakannut sairaalakassin, höyryttänyt laattalattiat, pessyt seinät, pessyt uunin, pessyt keittiön kaapit sekä tehnyt kotiin noin yleisesti aika kattavan suursiivouksen. Herra Longfield on myös osallistunut to do -talkoisiin. Hän on vienyt autollisen roinaa kierrätyskeskukseen, korjannut vessan ylälistan ja vienyt matot pesuun.

Eli ei tässä tosiaan toimettomina olla äitiysloman ensimmäisiä neljää viikkoa oltu (joista yksi kokonainen viikko vietettiin lisäksi Kuopiossa).

pitsiliina_diy pitsiliina_diy

Yksi to do -listan asioita oli myös pitsiliinan tekeminen loppuun. Tämä(kin) urakka on ollut kesken varmasti reippaan vuoden. Mikään kovin suuri homma kyseessä ei edes ollut. Piti vain ommella yhteen kasa pitsiliinoja, jotta niistä saatiin yksi yhtenäinen pöytäliina ruokapöydälle.

Idean pitsiliinan sain joskus jostakin (siitä on jo liian kauan aikaa, että muistaisin tarkemmin..). Kerroin ideasta äidilleni, ja hän alkoi heti kaivella varastojaan ja löysi minulle kasan erikokoisia ja -värisiä pitsiliinoja, joista sitten suunnittelin ja sommittelin meidän ruokapöytään sopivan kokonaisuuden. Tämän jälkeen äiti antoi minulle myös oikean ompelulangan sekä neulan, joiden avulla pitsiliinat tuli kiinnittää toisiinsa. Niin ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin äiti myös näytti minkälaisilla pistoilla liinat pitää toisiinsa kiinnittää.

pitsiliina_diy pitsiliina_diy

Viimeiset pitsiliinat ommeltiin toisiinsa kiinni viikonlopun aikana. Homma kävi kaikista helpoiten puhtaalla ja tyhjällä ruokapöydällä, jossa pöytäliina oli koko ajan esillä ja pitsiliinojen paikkoja saattoi mallailla kätevästi.

Ennen kuin hommaan alunperin ryhdyin, suunnittelin mikä liina tulee mihinkin, ja otin kokonaisuudesta kuvan, jonka jälkeen ei tarvinnut muistaa mihin mikäkin pitsinpala oli tulossa. Keskeneräinen työ kun piti totta kai aina aika ajoin nostaa pöydältä sivuun.

pitsiliina_diy

Pitsiliinojen ompelun yhteydessä kuuntelin viikonloppuna äänikirjaa (menossa on tällä hetkellä Jens Lapiduksen Stockholm Noir -trilogian vika osa), ja aika meni kirjaa kuunnellessa ihan siivillä. Istuminen onnistuu vähän hassuissakin asennoissa möhömahani kanssa vielä oikein hyvin, joten jaksoin näpertää pitsien kanssa monta tuntia putkeen.

Kun vihoviimeinen pitsinpala oli saatu ommeltua kiinni, piti koko komeus vielä silittää ennen kuin sen saattoi lopultakin asemoida ruokapöydän päälle valmiina pöytäliinana. Lopputulos on minusta hurjan kaunis! Kyllä tämän päältä kelpaa tarjoilla kaffetta ja pullaa kaikille jotka tulevat pientä ihmettä jossakin välissä meille ihmettelemään.

pitsiliina_diy

Laskettu aika

28.3.2017

Päivämäärä, jota olen makustellut jo pitkään.

Päivämäärä, jota hoin itselleni sekä kaikille tutuille onnesta sekaisin raskauden ensimmäisellä ja toisella kolmanneksella.

Päivämäärä, jonka olen yrittänyt unohtaa raskauden viimeisellä kolmanneksella.

Pienen ihmeen laskettu aika.

raskauden viimeinen kolmannes

Näin raskauden viimeisinä hetkinä sitä toivoisi, ettei olisi tietoinen koko lasketusta ajasta. Äitiyskorttiin kirjattua päivämäärää pitää tietynlaisena maaliviivana – vaikka maaliin voidaan päästä jo aiemmin, taikka vastaavasti viikkoja myöhemmin tuota maagista päivämäärää.

Totuushan on se, että laskettu ajankohta on lasketusta ajasta plus/miinus 14 vuorokautta. Eli laskettu aika on yhden maagisen päivämäärän sijasta neljä kokonaista viikkoa. Ja näillä neljällä viimeisellä viikolla me nyt mennään.

idraskauden viimeinen kolmannes

Aika on mennyt hurjan nopeasti, jonka lisäksi raskauteni on ollut todella helppo. Liian helppo ollakseen totta. En tiedä johtuuko kaikki tämä iisistä viimeisestä 9 kuukaudesta, mutta jos ihan totta puhutaan, en käsitä vieläkään mihin olemme herra Longfieldin kanssa ryhtymässä.

Olemme hoitaneet kaiken kuntoon pientä ihmettä varten varmoin ottein, yhdessä. Meitä ei pelota taikka jännitä tuleva, mutta silti tuntuu, että kaikki on muuttumassa. Ja samalla tuntuu, ettei mikään ole muuttumassa. Tai enemmänkin ehkä siltä, että miksi muutoksen pitäisi tuntua joltakin erikoiselta ja ihmeelliseltä.

raskauden viimeinen kolmannes

Pieni ihme tuntuu aivan raskauden viime metreillä niin kovin luonnolliselta asialta. Ei elämää mullistavalta, jännittävältä taikka kaiken muuttavalta asialta, vaikka varmasti hän tuleekin näitä kaikkia meille olemaan. Mutta juuri nyt olo on todella rauhallinen, levollinen ja ennen kaikkea normaali. Olen jännittänyt ja stressannut molempia yhdessä hankkimiamme koiranpentuja enemmän kuin vatsassa kasvavaa lastamme, se on aika hassua.

Kun yritän ajatella itseäni äitinä, menen solmuun. En pysty suunnittelemaan äitiyttä etukäteen. En osaa ajatella miltä tuntuu olla äiti tai miltä äidinvaisto tuntuu – syttyykö se heti vai meneekö siihen pieni tovi. Minulle on myöskin täysin mahdotonta miettiä kuinka suurelta rakkaus lasta kohtaan voikaan tuntua.

raskauden viimeinen kolmannes

Uneni ovat olleet aika villejä lähes koko raskauden ajan. Nyt viimeisellä kolmanneksella ne ovat hieman rauhoittuneet, ja pieni ihmekin vierailee niissä entistä useammin. Olen leikkinyt, pidellyt pientä ihmettä tiukasti sylissä, imettänyt sekä katsellut pienen ihmeen touhuja unissa näkemättä koskaan hänen kasvojaan. Vasta ihan vähän aikaa sitten näin pienen ihmeen kasvot unessa täysin selvästi ensimmäistä kertaa. Muistan, että tuijotin ryppyistä, juuri syntynyttä punaista naamaa herkeämättä, haluten painaa jokaisen sentin siitä tarkasti mieleeni. Pienellä ihmeellä oli unessani ihan hassu tumma tukka, ruskeat silmät sekä tiukan kiukkuinen ilme naamallaan (selkeästi äitiinsä tullut).

Pienen ihmeen näkeminen ensimmäistä kertaa on meistä molemmista koko synnytyksen odotetuin hetki. Itse synnytystä en osaa pelätä. Olen tankannut synnytyksestä valtavasti tietoa ja tiedän mitä missäkin vaiheessa pitäisi tapahtua. Taito vaan puuttuu, eikä sitä paljon kuivaharjoitellakaan voi, joten mitäpä sitä sen enempää miettimään etukäteen. Minulle on luvattu, että tiedän kyllä kun homma käynnistyy ja sen jälkeen katsotaan mitä tuleman pitää. Ainoa vieno toive minulla on synnytyksen osalta se, että kaikki saataisiin vietyä läpi alusta loppuun mahdollisimman luonnollisesti.

raskauden viimeinen kolmannes

Laskettu aika lähestyy – tai oikeastaan laskettu ajankohta on koko ajan läsnä. Koko tämä upea raskauskokemus saadaan päätökseen alle kuukaudessa, se taitaa olla ainoa varma asia tällä hetkellä. Lupaan nauttia tästä kaikesta viimeiseen asti täysin rinnoin (heheh, kylläpäs olikin osuvasti sanottu) ja toivoen edelleen koko sydämestäni, että kaikki menee hyvin. Tulevaisuutta pienen ihmeen kanssa emme osaa ennustaa, voimme vain toivoa, että rahkeemme riittävät ja hoidamme homman kotiin yhdessä perheenä.

raskauden viimeinen kolmannes

Gluteenittomat kaurapalat

gluteeniton-kauraleipä

Osallistuin viime viikolla Myllärin järjestämälle gluteenittomalle kaurabrunssille. Brunssille oli taiottu kasa herkkuja Myllärin uudehkoilla gluteenittomilla tuotteilla, joihin teistäkin on varmasti ainakin jokunen törmännyt ruokakaupoissa. Myllärin tuotteet ovat ne liilan väriset noin puolen kilon paketit, jotka ainakin aika useassa espoolaisessa ruokakaupassa on laitettu ihan omalle pienelle ständille. Siitä ne kyllä erottuvat aika hyvin värikkäiden pakettiensa ansiosta.

gluteeniton-kauraleipä

Meillä on lähes jatkuvaan käyttöön jo aiemmin päässeet Myllärin gluteenittomat kaurahiutaleet puuron muodossa, sekä saman sarjan myslit, jotka ovat muuten kotimaista tuotantoa (moni mysli tulee meille merten takaa). Brunssilla tutustuin näiden lisäksi kahteen uuteen suosikkiin. Ne ovat Myllärin gluteeniton kotileipurin kaurapala-aines sekä gluteeniton rouhea siemenpuuro.

Siemenpuuroa popsin brunssilla tuoreiden marjojen kera ison vadin, ja tajusin vasta myöhemmin, että puuro piti sisällään pellavansiemeniä, joita ei raskaana ollessa saisi syödä. Niinpä puuroa popsitaan kotosalla seuraavan kerran sen jälkeen, kun pieni ihme on tupsahtanut seuraamme. Kaurapala-ainespaketti sen sijaan revittiin hyvin nopeasti brunssin jälkeen auki myös kotikeittiössä.

gluteeniton-kauraleipägluteeniton-kauraleipä

Puolen kilon kaurapala-ainespaketista tekee tosi helposti parisen kymmentä kauraleivän palasta. Pussin lisäksi kotoa tulee löytyä ainoastaan vettä, suolaa, hiivaa sekä gluteenitonta kaurajauhoa taikinan jauhottamiseen. Jos gluteenittomuus ei ole teidän taloudessa mikään tärkeä ominaisuus, niin jauhottamiseen voi toki käyttää muitakin jauhoja, joita kuivakaapin perukoilta sattuu löytymään.

gluteeniton-kauraleipä

Alla olevan reseptin avulla sitten vain kauraleipää kotona tekemään! Näissä kotitekoisissa kaurapaloissa on muuten kuitua noin 16 %, eli vatsakin kiittää.

Gluteenittomat kaurapalat

noin 20 palaa

Lisäksi jauhottamiseen Myllärin gluteenitonta kaurajauhoa.

1. Sekoita kaurapala-aines, hiiva ja suola kädenlämpöiseen veteen (+42-asteiseen, jos käytät kuivahiivaa). Sekoita taikina hyvin käsin (tai yleiskoneella) kunnes se on tasaista. Peitä taikina liinalla ja anna sen levätä noin 60 minuuttia.

2. Kaada taikina gluteenittomilla kaurajauhoilla jauhoitetulle pöydälle. Jauhoita taikina hyvin (meillä jauhoja meni 2-3 desiä) ja taputtele noin 2-3 cm:n paksuiseksi levyksi (levy saa olla paksu, jotta palat voi leikata kahtia valmiina). Leikkaa levystä suorakaiteen muotoisia paloja ja siirrä ne pellille.

3. Pistele palat kevyesti haarukalla. Paista kaurapaloja 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia (uunin keskitasolla).

Vinkki!

Saat leipiin rapeamman kuoren, kun laitat uunin alaosaan paiston ajaksi vedellä täytetyn, metallisen astian.

gluteeniton-kauraleipä

Jätkänkämpän perinneilta savusaunoineen, Kuopio

Moepa vuan, Herra Longfield tässä.

Huli tuolla jo kertoilikin jossain siitä kuinka se ja Horatio tulivat mukaan työreissulleni Kuopioon. Se on kyllä aina kiva juttu kun saa nuo kaksi työmatkalle mukaan, Varkaudessahan molemmat myös tuossa kesällä olivat. Itsekseen kun työmatkoilla menee niin ei sitä oikein saa itseään tekemään mitään työpäivän jälkeen, lähinnä sitä vain lojuu hotellihuoneessa ja käy jossain syömässä ruokaa ja siinäpä se. Mutta kun on Huli matkaseurana, niin on sitten tekemisiäkin illaksi aina tiedossa!

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Yhdeksi illaksi Huli oli meille varannut pöydän Kylpylähotelli Rauhalahden Jätkänkämpästä. Rauhalahti sijaitsee ihan Kuopion keskustan lähellä, ja sen Jätkänkämppä on joskus muinoin tukkijätkien asumustiloina toiminut hirsitalo. Tätä nykyä se toimii tilausravintolana jossa myös toisinaan järjestetään arki-iltaisin kaikille avoimia tukkilaisiltoja. Tällaiseen tukkilaisiltaan meillekin oli sitten pöytä varattuna. Jätkänkämppä sijaitsee mukavan kävelymatkan päässä Rauhalahden hotellilta, ei sinne kestänyt kauaakaan kävellä hotellin parkkipaikalta. Perillä Jätkänkämpällä tajuttiin että niin oishan tänne näköjään voinut autollakin ajaa, mutta metsän läpi kulkenutta tietä oli ihan kiva kävelläkin, ei ollu liian pitkä matka edes melko viimeisillään raskaana olevalle Hulille.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Tukkilaisilloissa tarjolla on erilaisia perinneherkkuja seisovasta pöydästä tarjoiltuna, sieltä löytyi kaikenlaista salaattia ja neulamuikkua ja katajanmarjasilakkaa ja tietty myös kalakukkoa, tai muikkukukkona se kai pitää kirjottaa jos siellä taikinamötkäleen sisällä on muikkuja. Pääruokana sai hemmetin hyvää porsasta ja tervajuureksia ja jotain perunoitakin siellä oli, ja sitten toki jälkkäriäkin löytyi. Ruoka oli oikein hyvää, mutta mukavinta koko touhussa oli isossa ruokasalissa patsastellut haitarinsoittajamiekkonen, joka jossain ihme tukkijätkävaatteissaan piti salissa tunnelmaa yllä reippailla tarinoillaan ja haitarinsoittelullaan. Pöytiin oli myös jaettu laulun sanat kaikille, jotta syömisen ohessa pystyi laulelemaan haitarimusiikin mukana. Meillä kävi vielä niin hyvä tuuri, että paikalla ei ollut pelkästään minun kaltaisiani juroja tuppisuita, jotka naama omaa lautasta kohtaan suunnattuna ja suu täynnä perunaa leikkaavat keskittyneesti veitsellä porsaanpaloja pienemmäksi jotta näyttäisi sille että mulla on nyt valitettavasti joku tekosyy olla laulamatta, vaan syömässä oli joukko reippaita eläkeläisiä ja muutakin väkeä jotka rohkeasti lauloivat haitarinsoittelun mukana. Mummokuoro haitarin säestyksellä jossain metsän keskellä olevassa mökissä oli oikeasti tosi hauska kokemus, kyllä on ollut tukkilaisukoilla mukavaa jos on joka ilta moiset kestit järjestetty.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Ruoan ja haitarimusiikin lisäksi meillä kyllä oli vielä yksi isompikin syy miksi juuri Jätkänkämpälle haluttiin tulla. Se oli aina tukkilaisiltaisin lämpimäksi lämmitetty savusauna, ja mahdollisuus käydä avannossa. Savusaunassa olin muistaakseni kerran aikaisemmin käynyt, Huli ei ollut käynyt kertaakaan, ja avannossa meistä ei ollut kumpikaan käynyt. Pienenä aina sanottiin että jos on syönyt niin ei saa heti mennä uimaan, ja sitten on semmonenkin varoitus että saunasta ei saa heti mennä kylmään veteen. Aateltiin että on tosi hyvä idea vetää ittensä eka buffetista ähkyyn, sitten mennä saunaan läkähtymään ja sieltä heti avantoon uimaan joku reipas pari kilsaa. Tai no, Huli kyllä sanoi heti että hän ei ole avantoon sitten tulossa, sille on joskus ihan ylitsepääsemättömän hankalaa tulla kylpylässäkin saunan jälkeen johonkin 25-asteiseen uima-altaaseen, joten semmonen pariasteinen vesi sai jäädä kuulemma kokematta. Mutta minä kyllä meinasin avantoon mennä vaikka väkisin kun kerran tilaisuus moiseen avautui.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Jätkänkämpän savusauna oli melkoisen iso lukaali, miehillä ja naisilla oli omat puku- ja pesutilat, mutta jättimäiseen saunatilaan mentiin kaikki sulassa sovussa. Sinne sai ihan luvan kanssa mennä uikkaritkin päällä ilman että tuli perussuomalaiset vanhukset huutamaan ja osoittamaan sormella, tai sitten pyyhkeeseen kietoutuneena oli toinen konsti. Saunaa vuokrataan yksityistilaisuuksiin ohjeena että semmonen 60 saunojaa on vielä ihan hyvä määrä, en tiedä mahtuisko sinne nyt kovinkaan mukavasti ihan niin monta saunojaa kerralla, mutta kyllä sinne varmaan joku 30 ihmistä kerrallaan olisi aika kivuttomasti mennyt. Savusaunan löylyt olivat oikein leppoisat, ei sieltä oikein olisi tahtonut lähteä ulos pakkaseen ja avannon jäiseen veteen itseään kiduttamaan.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Mutta pakkohan se oli mennä lopulta. Huli tuli armollisesti myös ulos lumihankeen seisomaan siksi aikaa, kun minä kipitin kylmissäni jäistä polkua pitkin laiturille. Avannossa ei tungosta ollut, ei siellä ollut ketään muuta. Minä olin suunnitellut taktiikakseni pulahtaa veteen niin äkkiä kuin mahdollista. Pelotti että sattuuko se jääkylmä vesi oikein tosissaan. Eihän se mikään maailman mukavin kokemus ollut laskeutua sinne avantoon, mutta siinä ehkä oli jo jäistä maata pitkin steppailtuani jalat vähän tottuneet kylmään, ja ilman itkua ja valitusta sain itteni laiturin tikkaille ja siitä sitten askel kerrallaan alemmas ja syvemmälle avantoon. Kun sitten sain itseni kaulaa myöten veden alle, tapahtui jännä hengensalpaantuminen, tuntu ettei saanut hetkeen happea ollenkaan. Se jotenkin säväytti sen verran että nousin pikavauhtia sieltä vedestä ylös, ja hytisten ja vikisten juoksin ennätysvauhtia savusaunaan sisälle ennen kuin jäätyisin kuoliaaksi, Hulia nauratti kovin ja se kuviakin minun kärsimyksestäni otti. Saunan lämpöön päästyäni alkoi koko kehossa mukavasti kihelmöimään, tunne oli sen verran hauska ja myös se hengensalpaantuminen oli sen verran vekkuli kokemus että piti vielä toisen kerran käydä siellä avannossa se kokemassa. Kilometrien uinnit jäi kyllä toisellakin kerralla tekemättä, pulahdin taas portaista henkeni edestä kiinni pitäen kaulaa myöten veteen ja äkkiä ylös.

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Vaikka avannossa pulahtaminen hallitusti olikin jännä ja mukava kokemus, niin sai siinä siitä kylmyydestä ja hengensalpaantumisesta sen verran osviittaa että on se kyllä varmaan karmea tilanne jos jäiden läpi joskus yllättäen plumpsahtaa veteen. Vielä jos sieltä ylös pääsee, eikä ole savusaunaa muutaman metrin päässä, niin enpä tiedä. Hyi hitto, en alkais ollenkaan. Toivottavasti ei joudu moista kokemaan koskaan.

Mutta Jätkäkämpän perinneiltaa eläkeläiskuoroineen, haitariukkoineen, savusaunoineen ja avantoineen, sen voisi kyllä mieluusti kokea uudestaankin. Koe sinäkin, tai itke ja koe!

Rauhalahti Jätkänkämppä Kuopio1

Illallinen Puijon Tornissa 1.3.2017, Kuopio

Kaupallinen yhteistyö Puijon Torniravintolan kanssa.

Olemme vuoden sisällä käyneet Puijon Tornissa kahdesti. Ensimmäisellä kerralla, melkeinpä tasan vuosi sitten, söimme pyörivässä ravintolasalissa lounasta ennen kuin jatkoimme silloisen kotimatkamme viimeiselle etapille. Olimme tuolloin olleet viikon Luostolla hiihtelemässä, ja pysähdyimme kotimatkalla yhdeksi yöksi Kuopioon. Nyt toisella kerralla vietimme Kuopiossa kokonaisen viikon, ja söimme tällä kertaa Puijon Torniravintolassa oikein kolmen ruokalajin illallisen.

Otetaan tähän alkuun tornin strategiset mitat. Puijon Torni on valmistunut vuonna 1963 (rakennusmateriaalina on betoni). Torni on 75 metriä korkea, ja sen sisällä oleva pyörivä ravintola sijaitsee 224 metriä Kallaveden pinnan yläpuolella. Puijon torni sijaitsee noin 2 kilometrin päässä Kuopion torilta. Torni nököttää korkealla mäen harjalla, jonne olisi aivan kaameaa juosta taikka ajaa pyörällä! Tornin näköalatasanteella piipahtaa vuosittain jopa 80 000 ihmistä ihailemassa varsin komeita ja laajoja näkymiä Kuopion yli ties kuinka kauas. Puijon mäellä oleva torni ei suinkaan ole ensimmäinen tällä paikalla nököttänyt torni. Ehei, tämä on jo kolmas laatuaan. Ensimmäinen 16 metriä korkea torni rakennettiin jo vuonna 1856 puusta, ja toinen 24-metrinen torni tehtiin vuonna 1906 punatiilestä.

Puijon Tornissa toimii näköalatasanteen sekä matkamuistomyymälän lisäksi myös ravintola. Tämä Puijon Torniravintola oli avautuessaan pohjoismaiden ensimmäinen näköalatornissa sijaitseva pyörivä ravintola. Torniravintolan lattia pyörähtää ympäri kerran tunnissa, joten maisemia ehtii ihailla jokaiseen suuntaan jo lounaankin aikana.

Parituntisen illallisen aikana ehdimme herra Longfieldin kanssa ihmetellä maisemia oikein tosissaan – alkuillasta auringonvaloakin vielä riitti, ja loppuillasta sitten kaupungin valot valaisivat muuten täysin pimeää maisemaa.

Valitsimme ravintolan listalta Puijo- sekä Savomenun. Herra Longfield pisti vielä ihan ranttaliksi ja otti oman Savomenunsa kylkeen viinipaketin. Minulle ja vatsassa potkivalle pienelle ihmeelle riitti tavallinen vesi ruoan kaveriksi.

Heti keittiön tervehdyksistä aina jälkiruokaan asti saimme ihailla valtavan kauniista annoksista. Annokset olivat poikkeuksetta myös hurjan hyviä, mutta erityisesti illalliselta jäi mieleen kauniit ja tasapainoiset annokset. Menujen (kolme erilaista) hinnat ovat 43-51 euroa, ja viinipaketti kustantaa siihen päälle vain 20 euroa menusta riippumatta. Tähän hintaan Kuopiossa kannattaa melkein piipahtaa ihan vain illallisen takia, heh!

Keittiön tervehdys oli merikrotti-ceviche, johon lisäpotkua antoi chili ja punasipuli. Oikein raikas aloitus illalliselle.

Varsinaisilla alkuruoilla illallinen kuitenkin törkättiin totisesti vauhtiin. Minun metsäjänispateeni toimi kaikilla lisukkeilla tosi hyvin. Pateen kaverina lautasella oli mm. jäkälää, piparjuurikreemiä ja puolukkaa. Jänispatee oli yllättävän pehmeän makuista. Olen Tallinnassa joskus vuosia sitten syönyt jänistä, ja siellä jänöjussin liha maistui vahvalle, omaan makuuni liian vahvalle, mutta patee meni alas ihan itsestään. Karpalotkin poksuivat siinä sivussa suussa hauskasti.

Herran perunakeitto sai ylistystä osakseen. Keiton seassa olevia gnoccheja herra jaksoi kehua varmasti kolmeen eri otteeseen. Perunakeiton kanssa tarjoiltu ranskalainen valkkari (Pinot Gris Nature, Julien Schaal) oli herran mielestä hyvää, hän sanoi sen maistuvan vähän jälkiruokaviinille.

Pääruokina oli kuhaa sekä kotimaista härän fileetä. Arvaatte varmaan kummalla oli kumpaa? Molemmat annokset olivat isoja! Kalaa olen nyt raskausaikana yrittänyt syödä mahdollisimman paljon, ja oikein mieluusti tämänkin paistetun järvikuhan pistelin sinisimpukkakastikkeineen kurkusta alas. Samoin teki myös herra Longfield oman härkäannoksensa kanssa. Pääruokaviininä oli jälleen ranskalainen viini, punaista tällä kertaa (Côtes du Rhône Mon Coeur, Jean-Louis Chave), ja siitä herra piti suuresti, kunhan sen ensin oli antanut kunnolla ilmaantua.

Omasta annoksesta on pakko sanoa vielä sen verran, että en ollut jälleen aivan varma olisiko kuhan nahan saanut syödä vai ei. Mutta kun se niin pehmeältä vaikutti, niin kyllä sekin vatsaan asti meni. Mistä ihan totta tietää, voiko/saako kalan nahan syödä ravintoloissa vai ei? Kun välillä tuntuu, että ajattelevatkohan tarjoilijat, että mikä ihmeen ahmatti olen kun syön kalan nahkoineen päivineen..

Ennen jälkiruokaa pöytään tuotiin suloiset kylmät lasipurkit, jotka pitivät sisällään sitruunaista sorbettia, joka neutralisoi suun tuhdeilta mauilta ennen jälkiruokaa. Raikas sorbetti olisi ollut ihan itsessäänkin herkullinen jälkiruoka! Toki sitä olisi saanut olla vaikka 5 desiä, muutaman ruokalusikallisen sijasta.

Jälkiruokien osalta minä vein kyllä voiton. Kukilla koristeltu sitruunatorttu lakritsaisen sorbetin sekä marengin kanssa oli aivan taivaallista. Herra ei oikein osaa syödä mitään kirpeää, joten hänen karpalojäädykkeensä oli herralle hieman liian kirpsakka. Onneksi jälkiruokaviini (Muscat Beaumes de Venice, Perrin, France) oli kuulemma tosi hyvää. Sen verran on kyllä pakko herran jälkiruokaa puolustaa, että herrasta ihan perus omenakin on liian kirpeää, ei se karpalojäädyke normaalien ihmisten kuten minun makuuni mitään liian kirpeää ollut.

Parituntinen illallinen Puijon Torniravintolassa oli oikein onnistunut. Paikalla oli vain muutama pöytäseurue keskiviikkoiltana, joten tunnelma oli ihanan rauhallinen. Taustalla soi mukava musiikki ja erityisesti herra Longfield rentoutui illallisen aikana pitkän työpäivänsä päätteeksi. Itsehän olin Kuopiossa mukana työmatkaseuralaisena, äitiyslomalla kun ei tarvitse enää töitä tehdä. Herran työmatkalla oli oikein nastaa olla mukana, ja varmasti lähdemme jatkossakin sitten koko perheen voimin matkaan kunhan pieni ihme putkahtaa maailmaan ja arki alkaa rullata.

Aurinkoista kevään alkua kaikille!

Yhteistyössä Puijon Torniravintola

 

Kallavesi, Kuopio

Äitiysloman toinen viikko on käynnissä. Ensimmäisen viikon siivosin kotona kuin sekopää. Lukeudun niihin omituisiin ihmisiin, jotka pitävät siivouksesta ihan aidosti. Kämpän kanssa päästiin oikein hyvään vauhtiin ensimmäisellä lomaviikolla, ja sunnuntaina olikin sitten kiva lähteä herra Longfieldin sekä Horation kanssa kohti Kuopiota.

Herra on työhommissa tämän viikon Kuopion lähellä, ja kun nyt kerrankin olin kotona ihan luvan kanssa, ajattelin lähteä herran työmatkakaveriksi. Kivempi täällä on aikaa viettää, kuin ihan yksin kotosalla (koko ajan siivoten). Horatio lähti myös mukaan! Jässikkähän on ollut hotelleissa jo monia öitä (kirjoittelin viime vuonna jopa pienen matkaoppaan hotellielämästä koiran kanssa), joten senkään puolesta ei tarvinnut jännittää. Eikä myöskään synnytyksen, nyt olisi tasan 1 kk laskettuun aikaan, joten aika epätodennäköistä olisi, että pieni ihme päättäisi tällä viikolla vielä maailmaan putkahtaa. Ja jos päättääkin, niin tervetuloa vaan! Turvakaukalo, villapeitto ja pari bodya on mukana, muut roippeet revitään käsiimme jostakin, jos niihin tulee tarvetta.

Sen verran hyvässä kunnossa olen vatsani kanssa, että suunnittelin oikeastaan jokaiselle päivälle jotain tekemistä reissun ajaksi. Eihän kaikkea tarvitse sitten tehdä jos väsymys jossain välissä iskee.

Ison osan ajasta vie toki Horatio. Vaikka koirahuoneet ovat hotelleissa isot, ei 30-kiloinen koira ”yksiössä” kamalasti aktiviteettejä voi suorittaa. Niinpä me kävellään Horation kanssa paljon.

Maanantaille sattui aivan upea ulkoiluilma! Köpöttelin eilen varmasti reippaat 10 kilometriä Horation kanssa sekä yksin pitkin Kuopion katuja. Aamulla suuntasimme Horation kanssa nokkamme kohti Kallavettä, jonka rannalla majapaikkamme (Scandic Kuopio) nököttää.

Kuopio sijaitsee Kallaveteen työntyvällä niemellä järven keskiosassa. Eikä kyseessä oli mikään ihan pieni järvi, Kallavedellä on pinta-alaa 472,76 neliökilometriä, mikä tekee siitä Suomen kymmenenneksi suurimman järven.

Näin talviaikaan Kallavesi on sen verran hyvässä jäässä, että sen päällä ajelee autoja, auroja ja traktoreita. Julkista autotietä jään päälle ei sentään ole tehty, mutta huoltoajoneuvoja siellä ajelee ihan jatkuvasti. Jäälle on tehty myös kamalat määrät hiihtolatuja, kävelypolkuja sekä useita eripituisia (retki)luistinratoja. Pisin bongaamani kyltti ilmoitti kevyestä 14,5 kilometrin luistelureitistä. Aika jees!

Luistelijoita Kallavedellä totisesti riittää! Siellä potkitaan menemään hokkareilla, kaunoluistimilla sekä retkiluistimilla. Osalla on allaan potkukelkka ja jotkut työntävät luistimet jalassa lastenvaunuja semmoista vauhtia, että heikompaa alkaa huimata! Minäkin saattaisin muuten pysyä lastenvaunujen kanssa luistimet jalassa jopa pystyssä, heh!

Luistelijoiden lisäksi jäällä on isot määrät hiihtäjiä sekä kävelijöitä. Me köpöttelimme Horation kanssa maanantaiaamuna järven jäällä reippaan tunnin. Ilma oli upea, ja Horatiokin taisi aistia kevään rinnassaan, sen verran kovat hepulit se sai lenkin aikana useampaan otteeseen!

Näissä maisemissa me vietämme tämän viikon ulkoillen ja Kuopion kaupunkiin tutustuen. Blogin Instagramin puolella voi seurata Kuopio-loman etenemistä! Täksi illaksi oli aika hauskaa ohjelmaa, eikä huominen taikka torstainen tule jäämään paljon huonommaksi – olkaahan siis kuulolla Instagramin puolella!

Brunssi: Hotelli Mesikämmen, Ähtäri 19.2.2017

Kaupallinen yhteistyö Hotelli Mesikämmenen kanssa.

Sain viime viikon alkupuolella varsin ihastuttavan sähköpostin Ähtäristä asti. Meitä pyydettiin tulemaan maistelemaan Hotelli Mesikämmenen brunssia, jota tarjoillaan kevään aikana kerran kuussa aina vappuun asti. Tutkin kalenteria, ja näytti siltä, että ainoa varmasti sopiva ajankohta olisi heti saman viikon sunnuntaina. Vaihdoimme muutamia sähköposteja, jonka jälkeen meille oli varattu hotellihuone sekä brunssi Hotelli Mesikämmenestä, ja päälle saimme vielä liput aivan hotellin vieressä sijaitsevaan Ähtärin eläinpuistoon.

Perjantaina olin viimeistä päivää töissä ennen äitiyslomaa, ja heti lauantaiaamuna auto starttasi kohti Ähtäriä. Aika mainio tapa aloittaa äitiysloma!

Lauantaina ehdimme loistavasti kiertää sekä Ähtärin eläinpuiston että kotieläinpihan upeassa kevätalven säässä. Herra Longfield jorisikin teille jo aiemmin tällä viikolla eläimistä joihin Ähtärissä törmäsimme, joten ei niistä tässä postauksessa sen enempää. Noin kolmen tunnin ulkoilun jälkeen pulahdimme hotellin kylpylään, josta matka jatkui illalliselle hotellin ravintolan puolelle. Sunnuntaina nukuimme pitkään jättäen aamupalan aivan tarkoituksella väliin. Hotellien aamupalat ovat ihania, mutta nyt se oli pakko jättää väliin, sillä kello 11.00 meillä oli pöytävaraus hotellin brunssille.

Viime sunnuntaina brunssin teemana oli ystävänpäivä. Tallustellessamme ravintolan puolelle oli meitä vastassa kauniisti sisustettu, tilava ravintolasali. Taustalla soi tunnelmallinen, ystävänpäiväteemaan hienosti sopiva musiikki. Lisäksi luminen maisema avautui suurista ikkunoista ja brunssiherkkuja oli vaikka muille jakaa. Erityisesti jälkiruokapöytä sai huomiomme heti käännettyä itseensä. Söpösti asetellut jälkiruokaherkut saivat veden herahtamaan kielelle.

Brunssille kannattaa aina mahdollisuuksien mukaan mennä heti ensimmäiseen kattaukseen, näin buffetpöydät ovat vielä vimosen päälle laitettuina ennen kuin niihin käydään nälkäisten asiakkaiden toimesta käsiksi.

Jälkiruokapöydän lisäksi suuresta tilasta löytyi oma piste salaateille, jogurtille sekä puurolle ja itse tehdyille granoloille (voi nam!), leiville, juomille (kolmea eri mehua sekä vettä), lämpimille ruoille sekä leikkeleille ja muille kylmille ”alku”paloille. Olimme ruoanpaljouden seassa aluksi hieman hädissämme siitä mistä pöydästä lähtisimme liikkeelle, mutta alkupaniikin jälkeen homma lähti rullaamaan ja lautaset täyttyivät kuin itsestään.

Mitenköhän tähän nyt olisi fiksua kertoa mitä kaikkea oli tarjolla!

Leipäpuolesta pitivät huolta talon leipä, croissantit, juustoskonssit, ruisnapit sekä siemennäkkäri. Leipien kaveriksi saattoi lautaselleen napsia marinoitua kukkakaalia, graavattua lohta, hirven paahtopaistia, savumeetvurstia sekä juustoleikkeleitä. Omassa pöydässään olivat vielä salaatit. Niitä oli kolmea eri sorttia: feta-granaattiomena-couscoussalaattia, pesto-perunasalaattia sekä tietenkin caesarsalaattia.

Croissantit sekä juustoskonssit olivat törkeän hyviä, muita emme maistaneet. Minä tungen usein croissantin väliin juustoa, tomaattia sekä salaattia, ja niin tein nytkin. Hyvää oli. Vastapaistetut, lämpimät juustoskonssit maistuivat myös meille molemmille enemmän kuin hyvin.

Lämpimiä ruokia oli myös reilusti tarjolla. Ne onnistuivat kuitenkin olemaan hyvin aamiaismaisia, eli lohta taikka broilerin nuijia ei ollut tarjolla. Sen sijaan oli nakkeja talon sinapilla (iso nam!), parmesan-rucola-munakasta, vuohenjuusto-paprikamuffinsseja, pekonia, pieniä karjalanpiirakoita (kai ne tunnetaan paremmin Vuoksen piirakoina), falafelejä tsatsikilla sekä herra Longfieldin suureksi iloksi blinejä kaikilla lisukkeilla. Blinit ovat raskauden takia jääneet väliin, ja oli kiva, että herra pääsi niillä nyt brunssin yhteydessä herkuttelemaan!

Blinit tosiaan maistuivat herralle, minä pidin taasen hurjasti munakkaasta ja nakeista talon sinapin kera.

Puuroja masuihimme ei mahtunut, niitä muut brunssivieraat kyllä ahkerasti söivät. Tarjolla oli luomukaurapuuroa sekä pitkään haudutettua vaniljaista kookos-ohrapuuroa. Puurojen kanssa tarjolla oli tuoreita mustikoita. Ei huono.

Puurojen sijaan vedimme isot kulholliset paksua maustamatonta jogurttia itse tehtyjen granoloiden kanssa. Jessus, että maistui hyvältä. Kipasimme hakemaan jogurtin ja granolan päälle vielä jälkkäripöydästä tuoreita vadelmia. Olisin ollut tyytyväinen jo ihan pelkästään tähän jogurttiannokseen! Kotonakin syön ihan jokaisena aamuna Valion kreikkalaista jogurttia granaattiomenan siemenien kanssa, aivan törkeän hyvää.

No joko olisi niiden jälkiruokien aika! Kauniisti katettu jälkiruokapöytä jäi varmasti jokaisen brunssittelijan mieleen. Upeat punaherukka-valkosuklaakakut kruunasivat koko pöydän. Kakkua minun möhömahaani ei brunssin loppusuoralla enää mahtunut, mutta sydänkeksejä, suklaa-vadelma kuppikakkuja sekä suklaista marenkia vedin kyllä niin, että napa paukkui. Herra maistoi kakun lisäksi myös kääretorttua ja kehui ruokaa alituiseen tahtiin.

Makean osuuden lisäksi jälkiruoaksi saattoi nauttia myös juustoja (Herra Longfield piti hyvin paljon yhdestä tarjolla olleista juustoista, mutta juuston merkki ja malli on päässyt unohtumaan vaikka oikein erikseen käytiin se kysymässä), hedelmiä sekä marjaista smoothieta. Että kyllä varmasti jokaiselle löytyi jotain!

Yleensä näin runsaiden brunssien akilleen kantapää on juuri liika runsaus. Alkaa olla mahdotonta pitää korkeaa tasoa ja laadukkaita raaka-aineita yllä, jos tarjolla on tuhat ja sata eri lajiketta. Mutta Hotelli Mesikämmenen brunssi ei kaatunut tähän, päinvastoin, valikoiman laajuudesta huolimatta myös laatu oli enemmän kuin kohdillaan! Ehkä tähän on syynä se, ettei brunsseja ole Hotelli Mesikämmenessä tarjolla joka viikonloppu, ja jokaisen brunssin ympärillä on teema, jonka avulla brunssien sisältöä mietitään varmasti tarkemmin kuin ns. perusbrunsseja.

Seuraavan kerran Hotelli Mesikämmenessä brunsseillaan sunnuntaina 5.3.2017. Sen jälkeen 9.4.2017 ja kevään viimeinen brunssi on tarjolla vappuna 1.5.2017. Tarkemmat tiedot löytyvät Hotelli Mesikämmenen nettisivuilta. Meiltä lähtee ainakin tosi isot suositukset!


Ja hei, ettehän unohda arvontaa, joka on käynnissä 4.3.2017 asti! Meillä olisi herra Longfieldin kanssa teille jemmassa yhteensä viisi sisäänpääsyranneketta Ähtäri Zoohon. Rannekkeilla pääsee villieläin- sekä kotieläinpuistoon, ja ne ovat voimassa vuoden päivät. Rannekkeita arvotaan yhteensä kolmelle onnekkaalle: kaksi kahden rannekkeen lippupakettia ja yksi yhden rannekkeen paketti. Lippupakettien arvontaan osallistut jättämällä kommentin herra Longfieldin kirjoittamaan Ähtäri Zoo -postaukseen (ei siis tähän postaukseen) viimeistään lauantaina 4.3.2017. Lippupaketit arvotaan sunnuntaina 5.3.2017.

Yhteistyössä Hotelli Mesikämmen

Ähtäri Zoo (sis. lippupakettien arvonnan)

Kaupallinen yhteistyö Ähtäri Zoon kanssa.

Morhu, Herra Longfield tässä.

Jos joku sanoo Ähtäri, niin mitäpä siitä tulee mieleen ekana? Mulle tulee mieleen karhu. En ees oikeastaan tiedä miksi, jostain Ähtärin eläinpuiston eli Ähtäri Zoon mainoksista se varmaan on jonnekin ajokoppaan istuttautunut. Tai ehkä se on jäänyt sinne siitä kun joskus pienenä poikana käytiin kerran Ähtärissä eläimiä kattelemassa, ja paikan karhut on jotenkin sitten jääneet alitajuntaan asti hengailemaan.

Kun Huli sitten tuossa joku päivä kertoi, että nyt olisi mahdollisuus lähteä Ähtärissä käymään, niin hetihän minä ajattelin että jippii, karhuja pääsee katselemaan, lähdetään jo! Karhut on metkoja otuksia, aina oon niistä tykännyt. Lempparikarhuni ei oo Nalle Puh tai mikään muukaan fiktiivinen karhuherra sadetakissa tai jymyhunaja purkki kädessä, vaan ihka aito ja oikea Juuso-karhu Kuusamon suurpetokeskuksesta. Juuso on mainospuheiden mukaan Suomen suurin karhu lähes 500 kilon talviunia edeltävällä elinpainollaan, ja Juuson käsittämättömän lämpimät välit hoitajaansa Sulo Karjalaiseen ja herrojen yhteiset videot ovat tehneet niin Juusosta kuin Sulostakin oikein julkkiksia. Sulo oli viime vuonna Linnan juhlissa Saulia kättelemässä, ja Juuso on alkanut videoilla hölmöilyjen lisäksi tekemään tauluja, joita on parina viime vuonna myyty New Yorkia myöten. Mekin käytiin Juuson taidenäyttely pikaisesti katsastamassa läpi tuossa jokunen viikko sitten, ja kovasti tekisi mieli saada omaan kotiin yksi aito Juuson maalaama taulu – ne oli vaan taas tänäkin vuonna myyty niin äkkiä loppuun että ilman jäätiin.

Mutta, jos on Juuso nykyään maailmankuulu julkkis, niin melkoisen kuuluisa karhurouva asustaa Ähtärissäkin. Siellä nimittäin asustaa Mimmi, jonka erikoisalaa on joogaaminen. Mimmi-karhun joogauskuvat levisivät vuonna 2010 pitkin maailmaa, ja päätyivät lopulta vuonna 2011 peräti National Geographiciin asti. Kuuleman mukaan Mimmi oppi joogan salat emoltaan, joka taas oli keksinyt alkaa temppuilemaan herkkujen jaon aikana huomiota herättääkseen, ja kuulemma Mimmin jälkikasvukin on osoittanut kiinnostusta joogaliikkeisiin.

Hetken ehdin vain olla karhuista innoissani, kunnes katsoin ikkunasta ulos ja muistin että ai niin, nyt on talvi, ja talvella karhut nukkuu. Mutta eipä hätä ole tämän näköinen! (Miltä hätä sitten oikein näyttää? Aina vain sanotaan että se ei ole tämän näköinen, mutta minkä näköinen se sitten on? Googlen kuvahakukaan ei auta tässä dilemmassa.) Talvisinkin Ähtärin eläinpuistossa on kyllä ihmeteltävää vaikkei julkkikset siellä silloin joogaakaan. Useat muut eläimet, kuten esimerkiksi lumileopardit, ahmat, saukot ja ilvekset peuhaavat paljon enemmän talvisin lumessa komeissa talviturkeissaan, kuin kesän paahtavassa kuumuudessa.

Me päästiin omalla kierroksellamme katselemaan ahman touhuja, kun se venkoili jonkun ihme luupalan tai minkä lie suolakivilohkareen kanssa, välillä se hautasi sen maahan ja juoksi muualle tonkimaan maasta jotain muuta, mutta palasi aina palikkansa luokse. Juokseva ahma on muuten aika jännä näky, se sillee kummasti klenkkailee menemään, etu- ja takatassut aina sillee tasajalkaa ponnistelevat vuorollaan ahman ruhoa eteenpäin. Ahmahan on myös muuten antanut nimensä melko suositulle sarjakuvasankarille, tosin se nimi on ensin käännetty englanniksi. Kieltämättä Wolverine kyllä kuulostaa vähän coolimmalta ku Ahma. Ei se jotenkin ois sama ku Hugh Jackman olisi jossain yliphotoshopatussa julisteessa naama irveessä ja adamantium-kynnet esillä, ja sitten siinä alla lukisi AHMA. Ei, Wolverine on Hugh Jackmanille parempi, Ahma sopii sitten enemmän Pirkka-Pekka Peteliukselle ja Taneli Mäkelälle, turvallista matkaa ja voi hitsin hitsi.

Ahman lisäksi lumileopardikaksikko pisti meille kunnon shown pystyyn, ne siellä lumessa vaanivat toisiaan ja hyökkäsivät toistensa kimppuun tai muuten vaan sätkyilivät selittämättömästi niinku kaikki normaalit kotikissatkin aina välillä tekevät. Muistan joskus yhden kaverin vitsailleen, että Korkeasaaressa kun käy niin siellä joka toisessa häkissä on lumileopardi. Se on sinänsä aika hassu juttu koska lumileopardi on yhä edelleen uhanalainen laji, kissapedon huikean kaunis turkki on ymmärettävästi aikoinaan vetänyt turkismetsästäjiä puoleensa ja siinähän tuppaa sitten aina käymään niin että eläimiä metsästetään ihan liian kanssa. Korkeasaari on tämän eläinlajin suojelemiseen erikoistunut, 1960-luvulta lähtien siellä on syntynyt yli sata lumileopardin pentua, mikä on enemmän kuin missään muualla eläintarhassa maailmassa. Siksi niitä siellä niin paljon tuntuu olevan, ja lumileopardihan on valikoitunut myös Korkeasaaren tunnuseläimeksi. Ähtäri Zoo on myös jo kauan kantanut kortensa kekoon tämän hienon lajin suojelua varten, tällä hetkellä kaiketi taas odotellaan, josko eläinpuiston tiloissa keskenään viihtyvä kaksikko äityisi tekemään pennun keskenään. Oikein hyvät välit niillä ainakin näytti olevan, eivät vaan jurottaneet häkkiensä nurkissa Tinderiä suihkien vaan keskenään peuhasivat.

Muista eläimistä meihin teki eniten vaikutuksen komean näköiset pöllöt ja maakotkat (hitto että sitä pelästyisi jos metsässä kävellessä joku pöllö vaikka suhahtaisi pään yli, ihan eri kokoluokan lintuja ovat ku jotkut perus talitintit, maakotkasta nyt puhumattakaan!), hemmetin utelias kettu joka seurasi meidän touhuja melkeinpä kiinnostuneempana kuin me sitä, ja tässä ihan viime aikoina vähän ikävääkin julkisuutta saanut Ähtärin susilauma, joka vierailumme aikana pisti pari kertaa sellaisen ulvomiskonsertin pystyyn ettei tosikaan. Susien leikkiessä keskenään lihakimpaleilla, katseltiin että on hullua että tommosista on jalostettu maailmaan jos jonkunnäköistä ja -kokoista koirarotua, meidän Horatiokin kai on jotain sukua susille vaikkei kyllä uskoisi, enemmän Horatio näyttää sen uteliaan ketun lihavalta serkkupojalta. Saukko ja majava nähtiin vain pesissään nukkumassa, ja ilves hengaili omassa laavussaan, se sieltä raimohelmismäisen majesteettisesti toljotteli meitä. Hulin lemppareihin lukeutuvat villisiat veteli nekin kaikki sikeitä olkien seassa. Sitten siellä oli vielä poroja ja kauriita ja visenttejä ja mitä lie muitakin sarvipäisiä otuksia, hirviäkin siellä oli, harmillisesti ne vaan oli niin kaukana että ne jäivät vähän etäisiksi.

Ähtäri Zoo tarjoaa talvisin myös pulkanvuokrausta, jonka avulla perheen pienimmät saadaan kuljeteltua kolmikilometrisen luontoreitin läpi, ja henkilökunta pitää alueella nuotiotulia palamassa, joiden ääressä voi lämmitellä tai vaikka paistaa makkaraa. Villieläinten lisäksi Ähtärin eläinpuistossa voi käydä tutustumassa myös kotieläimiin, alueelle on vastikään avattu kotieläintila, josta käsin voi käydä tutustumassa lehmiin, hevosiin, kilipukkeihin ja meidän kotieläintarhan suosikeiksi nousseisiin villasikoihin, jotka tulivat hyvin uteliaina kärsiensä kanssa toikkaroimaan aidan toiselle puolelle meitä ihmettelemään. Ei Huliakaan niin harmittanut niiden villisikojen missaaminen kun oli melkeinpä samannimisen lajin kanssa kuitenkin päästy läheisiin tekemisiin.

Ähtäriin on kyllä tässä vuoden tai parin kuluttua pakko päästä itse uudestaankin. Siellä ollaan nimittäin tälläkin hetkellä kovaa vauhtia järjestelemässä aitauksia Suomen ensimmäisille pandakarhuille! Tarkkaa ajankohtaa pandojen tulolle ei olla vielä annettu, me kuulimme paikallisilta huhuja vuodesta 2018. Saattaa olla, että pandojen Ähtäriin kotiutuessa jää Mimmit ja Juusot vähäksi aikaa mediapimentoon, elleivät ne sitten äidy jotain Mona Lisoja tai yhdellä etutassulla seisten tehtyjä aurinkosotureita tehtailemaan.

Alkoiko jo kauheesti kihelmöittämään että voi kun minäkin pääsisin Ähtäriin eläimiä kattelemaan. No tiedätkö mitä? Nytpä voit sitten päästäkin sinne, hei! Saimme läksiäislahjaksi peräti 5 kpl rannekkeita, ja ne nyt sitten arvottaisiin! Rannekkeilla pääsee sekä villieläin- että kotieläinpuistoon, ja ne ovat voimassa vuoden päivät.

Rannekkeita arvotaan yhteensä kolmelle onnekkaalle: kaksi kahden rannekkeen lippupakettia ja yksi yhden rannekkeen paketti. Lippupakettien arvontaan osallistut jättämällä kommentin tähän postaukseen viimeistään lauantaina 4.3.2017. Lippupaketit arvotaan sunnuntaina 5.3.2017. Kommentissa haluaisimme kuulla minkä eläimen haluaisit ehdottomasti Ähtärin eläinpuistossa nähdä. Kaikki Ähtäri Zoossa vipeltävät eläimet ovat nähtävissä Ähtäri Zoon nettisivuilla.

Sitten vain eläimellistä kommenttia tulemaan ja onnea arvontaan! Otamme yhteyttä voittajiin sunnuntaina 5.3.2017 sähköpostitse.

Yhteistyössä Ähtäri Zoo