• Reseptit
  • Spagettia, tomaatteja & paahdettua fetaa

    Työaamuja olisi jäljellä 22. Minulla oli pieni kasa vanhoja ylityövapaita pitämättä, joten ennen kuin äitiysloma ihan virallisesti alkaa, teen jäljellä olevat viikot neljän päivän mittaisina. Aika jees. Tänään on siis lomailtu, kuten taidan tehdä melkein kaikki loputkin maanantait, mitä vielä jäljellä on. Herra Longfield lähti työreissuille, ja on kyllä pakko tunnustaa, että kotiin oli ihana jäädä yksin. Saan säheltää ja sekoilla kotona tulevien viikkojen aikana aivan rauhassa, siivota ja järkkäillä minkä ehdin. Parasta.

    Aamulla heräsin Horation vartiointitehtäviin ja ovikellon soittoon joskus reippaasta yli yhdeksän. Postimies toi ovelle pari pakettia, jotka revin tuttuun tapaan heti innoissani auki. Horatio tykkää myös suuresti pakettien avaamisesta, jos paketin sisältö ei kiinnosta Horatiota, ainakin pieni jässikkä saa repiä pahvilaatikon tuhansiksi palasiksi (heti sen jälkeen, kun on todettu, ettei pakettien sisältöä tarvitse palauttaa).

    Aamutoimet starttasivat postimiehen käynnin jälkeen hiljakseen. Ensin rauhallinen aamupala täysin hiljaisessa talossa ja siihen päälle reipas tunnin lenkki Horation kanssa metsän siimeksessä. Nämä hieman pidemmät lenkit Horation kanssa käyvät kyllä raskausviikko raskausviikolta hieman haastavimmiksi, ainakin näin talvella. Vessassa kun pitäisi päästä käymään tuon tuosta mikäli on pystyasennossa, eikä puskapissat oikein onnistu henkselitoppahousujen kanssa. Henkselitoppikset ovat ainoat lämpimät ulkoiluhousut joita voin vielä käyttää, vetoketju on täysin auki, mutta housut pysyvät kätevästi ylhäällä henkselien avulla. Päällä pitää vain olla hieman pidempi takki, ettei auki ammottava sepalus näy koko kansalle.

    Aamulenkin jälkeen sähelsin kotosalla tovin jos toisenkin ennen kuin lähdin hoitamaan muutamia asioita. Kotiin tullessa olikin sitten huutava nälkä. Jääkaapista löytyi onneksi ainekset Jamie Oliverin tomaatti-juustopastaan, jota muokkasin kohtuullisen paljon omaan makuun sopivammaksi. Pastan teko ei käynyt ihan muutamassa minuutissa, joten söin ns. alkulounaan ennen varsinaista lounasta.

    Varsinainen lounas oli maittava ja siitä jäi vielä kaksi tosi isoa annosta seuraaville päiville.

    Spagettia, tomaatteja & paahdettua fetaa

    4 annosta

    • 3 rkl oliiviöljyä
    • 15 g (puolikas nippu) tuoretta timjamia
    • 1 kpl yksikyntinen valkosipuli
    • 1 kpl tuore punainen chili
    • 1 kpl sitruuna (koko sitruunan kuori ja puolikkaan mehu)
    • 500 g kirsikkatomaatteja
    • 200 – 250 g paketti fetaa (kokonainen klöntti)
    • 4 annosta spagettia
    • 4 kourallista rucolaa
    • suolaa
    • rouhittua mustapippuria
    • chilihiutaleita/-rouhetta

    1. Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

    2. Kaada oliiviöljy pieneen kulhoon. Riivi tuoreen timjamin lehdet kulhoon. Murskaa valkosipulin kynsi kulhoon. Viipaloi chili ja lisää sekin kulhoon. Raasta sitruunankuori mukaan, mausta suolalla sekä rouhitulla mustapippurilla ja sekoita ainekset keskenään.

    3. Asettele huuhdellut kirsikkatomaatit uunivuoan pohjalle. Hiero mausteinen öljy fetaklöntin päälle ja nosta juusto keskelle uunivuokaa tomaattien päälle. Hiero loput mausteöljyt tomaatteihin. Lisää vuokaan tilkka vettä ja paahda uunin keskitasolla noin 45 minuuttia.

    4. Kun tomaattien ja juuston paistoaikaa on jäljellä noin 15 minuuttia, kiehauta vesi ja keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan.

    5. Nosta feta ensin uunivuoasta pienelle lautaselle. Valuta spagetti ja lisää se tomaattien joukkoon. Purista sitruunamehu mukaan ja sekoita hyvin keskenään. Murenna lopuksi feta koko komeuden päälle, ripottele vuokaan myös revittyä rucolaa ja sekoita vimmatusti. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla, mustapippurilla sekä chilihiutaleilla/-rouheella. Tai muulla lempimausteellasi.

  • Juhlat
  • Spisin pitkä vegaaninen maistelumenu epäpätevän ruokabloggarin kertomana

    Spis on pieni, 18-paikkainen ravintola Helsingissä. Spis keskittyy puhtaisiin, pohjoismaisiin raaka-aineisiin. Menujen pääosaa näyttelevät kasvikset. Saatavilla on maistelumenut jokaiseen makuun: vegaaneille, kasvissyöjille sekä lihan että kalan ystäville. Me olemme herra Longfieldin kanssa käyneet Spisissä kerran aiemmin, silloin herra veti lihamenun ja minä kasvismenun. Tykästyimme paikkaan hurjasti.

    Aivan joulukuun lopussa suuntasin Spisiin uudemman kerran, tällä kertaa leidiporukassa. Olimme ostaneet lähes vegaanille ystävällemme syntymäpäivälahjaksi pitkän vegaanisen maistelumenulahjakortin, ja luvanneet lähteä hänen mukaansa kiskomaan vegaaninen menu lihansyöjämasuihimme. Tiedossa oli siis kahdelle leidille uusia ruokakokemuksia.

    Niin kovasti kuin haluaisinkin kattavasti illan menusta kertoa, täytyy tässä kohden tuottaa teille lukijoille pettymys. Kävi nimittäin niin, että ilta vei minut mukanaan. Kuvia räpsin jutustelun välissä jokusen hassun, välittämättä pätkääkään kameran asetuksista. Virhe. En lisäksi ottanut ravintolaan mukaani pientä pinkkiä muistivihkoani, joka kulkee yleensä mukana, jos tiedossa on esim. jokin pidemmän kaavan mukaan vedetty illallinen. Tämä ihan siitä syystä, että pystyn kirjoittamaan kummalliset ruoat ylös jo ravintolassa. No, nyt vihko oli kotona, ja Spisin pöydässä istui vain yksi lahopäinen leidi, jolle lähes kaikki vegaanisen menun sapuskat olivat entuudestaan täysin tuntemattomia. Yritä siinä sitten muistaa yhteensä 13 annoksen kaikki mystiset ainesosat. Ei onnistu. Vihkon kotiin jättäminen oli virhe. Toki olisin voinut kirjoittaa muistiinpanot myös puhelimeen, mutta sekin unohtui siinä räkätyksen keskellä. Ehkei se toisaalta mikään virhe ollutkaan, sainpahan nauttia illallisesta kerrankin ilman tuhottomia kuvaussessioita sekä jatkuvien muistiinpanojen kirjoitttamista kaikessa rauhassa, keskittyen siihen olennaiseen – hyvään seuraan.

    Mutta kyllähän Spis pitkän vegaanisen maistelumenunsa kera ansaitsee yhden postauksen verran tilaa blogista. Joten kurkataan seuraavaksi miltä epäpätevän ruokabloggaajan ravintola-arvostelu näyttää ja kuulostaa.

    Aluksi pöytään tuotiin alkujuomat sekä leivät. Minä kittasin koko illan alkoholittomia juomia, kun vain muistaisi mitä.. Seljankukka-jotain oli toinen illan aikana juomistani litkuista, ja toinen oli jotain muuta, ehkä mansikka-jotain. Ystäväni tilasivat viinipaketin menun kanssa, se sisälsi valkoisia ja oransseja viinejä. Ei yhden yhtä punaviiniä, josta ystäväni olivat hieman harmissaan. Kasvisruoan kanssa passaa punkkukin kuulemma oikein hyvin.

    Alkupalaleivistä mulla ei ole mitään muistikuvaa. Niiden kanssa ei vegaanisessa menussa tarjottu tietenkään voita, vaan olisikohan se ollut kylmäpuristettua öljyä, jonka seassa oli jotain mustaa. Seos maistui aivan maapähkinävoille.

    Varsinainen lämmittelyalkupala oli näkkäri, jonka päällä oli kolme pisaraa jotain. Siemennäkkäriä se taisi olla, mutta tuosta vaaleanruskean pisaran mausta ei ole muistikuvaa.

    Seuraavaksi pöytään tuotiin jokaiselle kolme söpöä sormipalaa, joista tunnistan jälkikäteen kuvien perusteella ainoastaan punajuuren, se on tuo punainen pieni pala. Muista ei ole mitään muistikuvaa.

    Kolmas lämmittelyalkupala lukeutuu myös ”ei mitään muistikuvaa” -kategoriaan. Näyttää ehkä sipulilta, tuosta sipulipalojen alla olevasta juustoraasteen näköisesta jutusta ei ole mitään käsitystä. Tai on sen verran, että olen varma, ettei se ole juustoa.

    Sitten oli tiedossa lisää alkupaloja. Punajuurta siinä oli. Annos oli kaunis, mutta en yhtään muista oliko se lämmin vai kylmä.

    Seuraava annos oli lämmin, sen muistan. Sienisörsseli oli tosi herkullista. Sieninä oli ainakin suppiksia, ja suppisten maku hallitsi koko annosta. Mutta se ei minua haitannut, sillä suppikset ovat hyviä. Kunhan niitä ei joudu syömään ihan joka viikko.

    Sitten tarjoilija toi pöytään jälleen ihan punajuurilta näyttävän annoksen. Mutta menimme halpaan! Tässä annoksessa ei ollut punajuurta ollenkaan, kyseessä oli punaista porkkanaa. Herra osti kotiinkin mulle joku aika sitten erivärisiä porkkanoita ja dippejä. Olin niin urpo, että söin vaan oranssit porkkanat, keltaiset ja punaiset näyttivät sen verran epäilyttäviltä, etten koskenut niihin.

    Seuraava annos oli yksi koko maistelumenun suosikeistani. Naurista kolmella tavalla. Älkää kysykö mitkä ne kolme tapaa olivat (kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, heh). Tämän annoksen nimi oli ainoa joka jäi mieleeni, ja sekin ihan siitä syystä, etten edes tiennyt mikä on nauris. Ihan oikeasti en tiennyt, mun oli pakko googlata ”nauris” sen jälkeen kun tarjoilija esitteli meille mitä lautasella oli. Lihansyöjä sai totisesti uusia makuelämyksiä!

    Nauriksen jälkeen oli välidrinkin aika. En muista yhtään mitä drinkki piti sisällään, mutta pahaa se oli.

    Lisää lämpimiä pääruokia oli tiedossa seuraavaksi. Luulin lautasella olevia herkullisia uppopaistettuja juttuja perunaksi, mutta väärin meni. En kylläkään osaa kertoa mitä ne olivat, mutta eivät ainakaan perunaa. Vihreän lehden alla oleva valkoinen juttu oli jotain vegaanista juustoa, sen nimi oli joku outo, mutta ei sekään muistu enää mieleen. Tämä annos oli kokonaisuudessaan hyvällä tavalla erikoinen, kaikki sen osa-alueet olivat minulle täysin outoja enkä osannut yhtään ajatella miltä ne maistuvat suussani.

    Lämpimien ruokien jälkeen siirryttiin jälkiruokien pariin. Ensin piti neutralisoida suu. Se tehtiin lakka-/hillasorbetin (onko ne edes sama asia..?) avulla. Sorbetti oli niin outoa (maistui suoraan sanottuna mädältä), että se jäi syömättä.

    Pääjälkiruoka tarjoiltiin ihanista ruskeista lautasista. Sorbettia oli tarjolla tälläkin kertaa, nyt tosin (ehkä) porkkanasta tehtyä. Se oli tosi hyvää, ja kaavin lautasen aivan tyhjäksi.

    Viimeiseksi pöytään tuotiin Spisin erikoisuus – suuren legopalikan päällä pieniä makeita herkkuja. Tällä kertaa legopalikalla oli itse tehtyä lakua sekä marmeladia, kolmannesta herkusta ei ole minkäänlaista muistikuvaa.


    Että semmoinen illallinen epäpätevän ruokabloggarin kertomana. Eikö ollut avartava ja mielenkiintoinen yhteenveto? Voi jestas sentään. Ensi kerralla muistivihko lähtee mukaan.. Ennen sitä voitte kyllä käydä kurkkaamassa mitä herra Longfield kirjoitti meidän ensimmäisestä Spisin vierailusta blogiin. Herralla oli muistiinpanovälineet mukana, sen saattaa kyllä postauksesta myös huomata.

    Pakko myös vielä todeta, että Spis on cool ja makea paikka. Siellä kannattaa ehdottomasti käydä astetta päheämmällä illallisella!

  • Aamupalat ja brunssit
  • Brunssi: Krog Roba (HKI)

    Suuntasimme sunnuntaina koulukaverien kanssa Krog Robaan. Tiedossa oli valmistujaisbrunssi! Meidän koulukaveriporukan viimeinenkin leidi sai urakan pakettiin, ja tottahan toki sitä piti hieman juhlistaa ennen varsinaisia valmistujaisjuhlia, joita tietenkin odotamme innoissamme. Tällä valmistujaiskierroksella koulun järjestämissä juhlissa sai ensimmäistä kertaa painaa päähänsä oikean valmistujaislakin. Tämän kuullessani olin vähän kade, omissa valmistujaisjuhlissa päälle sai vain sinisen Harry Potter -viitan. Mutta oli se viittakin päheä, se teki koulun juhlasta astetta arvokkaamman ja juhlavamman myös.

    Olimme ostaneet vastavalmistuneelle lahjakortin brunssille, ja sen kaveriksi annoimme näin alkuun myös pullon kuplivaa sekä kukkakimpun. Varsinaisten lahjojen aika on sitten kun saamme kutsun juhliin, heh!

    Krog Roban brunssista olen lukenut muutamista blogeista. Blogien teksteistä mieleen on jäänyt ennen kaikkea kaunis sisustus. Astuessani sisään Krog Robaan yllättyin silti hurjan positiivisesti – ravintolasali oli silmiä hivelevän kaunis paikka. Kaikki näytti hyvältä, kalusteista kattaukseen ja aina ruoan esillepanoon asti. Niin herkullisen näköistä, minne vain silmänsä kohdistikaan.

    Rakennus on toiminut sekä Helsingin energialaitoksena että viimeksi poliisilaitoksena. Krog Roban yhteydessä toimii Hotel Lilla Roberts, jonne tahtoisin kovasti päästä yöpymään. Brunssin testaamisen jälkeen olisi mahtavaa päästä herkuttelemaan myös hotellin aamupalalla, veikkaan senkin olevan aika hyvä. Ehkä me tehdään pieni retki Helsinkiin herran kanssa hääpäivän kunniaksi, kun itse hääpäivänä herra poti sen verran pahaa keuhokuumetta, että jäi kaikki suunnitelmat toteuttamatta.

    Krog Roba tarjoilee lauantaisin ja sunnuntaisin omien sanojensa mukaan brunssimaista All Day Breakfastia, joka koostuu buffetpöydän herkuista sekä erikseen tilattavista a la carte annoksista. Brunssin (noutopöydän) hinta on 29 euroa henkilöltä ja siihen päälle tulee sitten erikseen a la carte -annosten hinnat, jos semmoisia haluaa tilata. Meidän vierailun perusteella voin kyllä sanoa, ettei listan annoksia kannata edes vilkaista, noutopöytä on kattava ja sen avulla saa mahtavan ähkyn aikaan (me olimme brunssilla 12.30-15 ja kello on nyt kohta yhdeksän illalla, ja vatsa on vieläkin aivan täynnä). Brunssille voi tulla 12.30-15.00. Pöytävaraus kannattaa tehdä etukäteen, paikalla oli porukkaa reippaasti ja kaikki pöydät olivat varattuina.

    Noutopöytiä oli kolme, yhdessä kylmät sapuskat, toisessa lämpimät ja kolmannessa komeilivat jälkiruoat sekä luonnonjogurtti useilla eri lisukkeilla varustettuna. Mehut, vesi, kahvi sekä tee kuuluivat brunssin hintaan. Kahvi ja tee tuodaan pöytään pyynnöstä, muut juomat saa hakea itse.

    Ruokapuolesta piti huolta ainakin rapea, itse leivottu maalaispatonki, croissantit, keitetyt luomumunat, tomaatilla maustettu munakokkeli, pekoni, bratwurstit, herkullinen palvikinkku, lämminsavulohi, lohi- ja sienipiirakat, salaatit, marinoitu punasipuli, mummonkurkut, tautisen hyvä ryytisinappimajoneesi, hedelmät, brunssikakku, juustovalikoima, erilaiset Brunbergit suukot, karkit sekä keksit. Että kyllä siellä kaikille oli jotakin!

    Olen nyt ollut 4D-ultran jälkeen aika tarkkana sokerin käytön kanssa, koska lääkäri siellä totesi, että vatsani sisällä möyrii aika iso otus. Että jos en halua puskea keväällä itsestäni ulos reipasta 4500 grammaa, niin loppuraskauden ajan sokerin kanssa kannattaa olla tarkkana. Voi kyllä olla, etten voi asiaan paljon itse vaikuttaa. Äitini on ollut molemmissa raskauksissa simpsakassa kunnossa ja vältellyt sokereita, ja silti sieltä putkahti kaksi yli 4500 grammaista tyttöä – ilman mitään kipulääkityksiä. Arvostan! Lääkärin mukaan vauvan koko on yllättävän perinnöllistä erityisesti äidiltä tyttärelle, heh..

    Mutta siis Krog Roban jälkkäripöytä näytti sen verran hyvältä, että päätin juhlan kunniaksi nostella lautaselle just sen verran makeita juttuja kuin mieli teki. Ei niitä sitten loppupeleissä mitenkään kamalan paljon lautaselle päätynyt, mutta enemmän kuin pitkään aikaan.

    Kokonaisuudessaan brunssi toimi musta upeasti. Kaikki sapuskat olivat herkullisia, palvelu pelasi, miljöö oli enemmän kuin kaunis ja seura hyvää. Melkein kolme tuntia me siellä istuttiin ja joristiin niin kovasti, että muut pöydät oli jo siivottu ja henkilökunta veti melkein ulkovaatteitaan päälle kun me tajuttiin vasta nousta pöydästä. Tänne tarttee tulla herra Longfieldinkin kanssa – aamupalalle tai brunssille.

  • Elämäntapamuutos
  • Parhaat salaatit kevyempään uuteen vuoteen

    Tänä uutena vuotena en tehnyt yhden yhtä uuden vuoden lupausta. Elämä on mullistumassa joka tapauksessa alkukeväästä vatsassa potkivan pienen ihmeen myötä, joten ajattelin, ettei tänä vuonna tarvitse aloittaa uutta elämää tai muuttaa tapojaan – kaikki muuttuu kuitenkin (oikeasti ja pysyvästi tällä kertaa). Ja hei, eikös se mene sillä tavalla, että pääsen imetyksen avulla missin mittoihin parissa kuukaudessa, ja saan upeat hauikset sekä käsivarret alta aikayksikön kun nostelen vauvaa paikasta toiseen? Niin ja tipattomallahan olen ollut jo puolisen vuotta, joten mitä tässä stressaamaan. Heh!

    Teille, joille tammikuu tuo mukanaan kevyemmän arjen, haluan vinkata Meanwhile in Longfield.. -blogin salaattikoosteen. Tästä koosteesta löytyy iso kasa salaatteja jokaiseen makuun, ja niitä saa muuten nauttia myös tammikuun jälkeen.


    Juustoiset salaatit

    Toscanan matkakuumetta voi hellittää panzanellan (kuva 1) avulla. Salaatinkastike sekä paahdetut paprikat antavat ihanasti potkua muuten lempeisiin makuihin. Toscanalainen leipäsalaatti maistuu sellaisenaan, tai lihan taikka kanan kaverina. Ylisimppeliin kaali-aurajuustosalaattiin (kuva 2) ei tarvita kuin kaalia, aurajuustoa sekä sitruunamehua. Kannattaa kokeilla!

    Herkulliseen välimeren salaattiin (kuva 3) makua antaa grillattu halloumi sekä mukavan makuinen öljykastike. Salaatti toimii erinomaisesti esim. grillatun kanan taikka grillimakkaran kaverina. Näyttävä ruohosipulipedillä makaava halloumisalaatti gazpacho-vinaigrettellä (kuva 4) saa vieraasi varmasti jakelemaan kehuja emännälle ja/tai isännälle. Tämä annos toimii varsin hyvin alkupalana.

    Paahdettu punajuurisalaatti vuohenjuustolla (kuva 5) on komeillut meillä joulupöydässä nyt jo kahtena vuotena peräkkäin. Granaattiomenien sesonki alkaa vetää viimeisiään, joten tämän salaatin kanssa kannattaa alkaa pitää jo kiirettä. Raikas itusalaatti fetalla (kuva 6) valmistuu vartissa, ja täyttää masun varmasti.


    Kanasalaatit

    Koko 5,5-vuotisen blogihistorian aikana olen saanut aikaiseksi vain KOLME kanasalaatin reseptiä. Ihan uskomatonta. Pakko vaan uskoa, ei niitä tosiaan tämän enempää arkistoista löytynyt.

    Rouhea maalaiskanasalaatti (kuva 1) on yksi tämän koosteen suosikeistani. Sitä valmistaa helposti isonkin satsin, ja salaatti on saanut osakseen paljon kehuja. Toinen suosikkini on DIY-salaatti (kuva 2), jonka ideana on koota kaikki salaattiainekset omiin kippoihin niin, että jokainen voi koota lautaselleen sellaisen salaatin kuin haluaa. Tämä toimii hyvin erilaisten erikoisruokavalioiden kanssa, pääsee itse emäntänä helpommalla kun ei tarvitse ottaa kaikkia huomioon, sillä jokainen saa tehdä sellaisen annoksen mikä itselleen parhaiten sopii.

    Salaattia grillissä? Kyllä, sekin on mahdollista. Herkullinen dry rub -kanasalaatti (kuva 3) oli meidän viime kesän hitti. Nam!


    Lihaisat salaatit

    Nyt siirrytään vähän tuhdimpiin eväisiin. Lämmin bratwurstisalaatti (kuva 1) ei ole keventäjille hyvä vaihtoehto, mutta on se kyllä aika hyvää. Rouhea ranskalainen maalaissalaatti (kuva 2) vie myös nälän mennessään ihan sellaisenaan.

    Värikäs ja raikas parmankinkku-verigreippisalaatti (kuva 3) on minun mieleeni, verigreippi kun kuuluu lempihedelmiini. Rapea ja suolainen parmankinkku sekä kivan kirpsakka verigreippi maistuivat yhdessä erinomaisilta. Väriä on tarjolla myös espanjalaisessa tomaattisalaatissa (kuva 4), jossa riittää makua!

    Alkaako perinteiset salaatit jo kyllästyttää? Siinä tapauksessa kannattaa ehdottomasti kokeilla jäävuorisalaattivenettä (kuva 5), jossa maistuu ainakin pekoni sekä aurajuusto (ei ehkä keventäjien ensimmäinen vaihtoehto tämäkään). Salaattivene on lisukkeineen muuten törkeän hyvää. Olin unohtanut sen kokonaan, ja salaattikoostetta tehdessäni päätin, että tätä kokataan mahdollisimman pian uudestaan. Meloni-parmankinkkusalaatin (kuva 6) resepti on vuodelta 2012. Tämänkin ihanuuden olin unohtanut tyystin, mutta sekin pääsee ehdottomasti kokkauslistalle uudemman kerran mitä pikimmin.


    Salaatit ilman lihaa, kanaa taikka juustoja

    Lopuksi vielä lihattomat salaatit. Päärynä-hunajasalaatti (kuva 1) kätkee sisäänsä paljon herkkuja. Salaatti on maukas, ja siinä oleva hunaja sekä päärynä antavat siihen mukavaa vaihtelua. Yllättävän täyttävän pinaatti-soijarouhesalaatin (kuva 2) kanssa tarjoillaan minttukastiketta, raikasta ja maittavaa.

    Aito fattoush-salaatti (kuva 3) pitää sisällään rapeita leivänpaloja, paljon tuoreita kasviksia, sitruunamaista kastiketta sekä sumakki-maustetta. Salaatin teko onnistuu kuitenkin mainiosti myös ilman mystistä sumakki-maustetta. Lähi-idän tunnetuin salaatti on mukava lisä suomalaiseen keittiöön. Entäs sitten thaimaalainen kurkkusalaatti (kuva 4)? Voi nam! Niin raikasta ja ihanan vihreää.


    Kurkkaa myös suolaisten piirakoiden, parhaiden makeiden kakkujen sekä pastojen koostepostaukset!

    Parhaat suolaiset piirakat

    Parhaat kakut kesän juhliin

    Parhaat pastat

  • Häät
  • Eniten aviopuolisossa ärsyttää…

    Törmäsin Mutsis on -blogissa hauskaan Puolisoni on ärsyttävä, koska… -postaukseen. Meillä on tässä meneillään juuri kuudes hääpäivä, jonka kunniaksi oli pakko ottaa mallia Emilian mainiosta postausideasta ja laatia listat siitä mikä tuossa maailman ihanimmassa aviopuolisossa eniten ärsyttää. Kuudennen hääpäivän (jota kutsutaan myös sopivasti sokerihääpäiväksi) kunniaksi mietimme molemmat omissa oloissamme kuusi toisessa eniten ärsyttävää piirrettä/asiaa.

    Rakkauden täyteistä ja unelmat toteuttavaa uutta vuotta 2017 koko lukijakunnallemme!

    wedding picture

    Herra Longfieldissä ärsyttää eniten..

    1. Ei-asenne. Tämä ärsytyksen aihe on samalla yksi niistä syistä, miksi sovimme niin pirun hyvin yhteen. Minä olen meistä se, joka rakastaa säheltää, suunnitella, miettiä ja toteuttaa. Herra Longfield on taasen järjen ääni (murrr, miten ärsyttävä sana..), joka toppuuttaa ja yrittää ohjailla yli-innokasta vaimoaan taivaita hipovista suunnitelmista edes hieman alaspäin. Mutta jatkuva toppuuttelu käy kyllä hermonkin päälle. Vaikka luulen, että kaksi kaltaistani sekoilijaa ei voisi toimia ikinä hyvin yhdessä – tai ainakaan kovin kauan, sillä konkurssi siinä tulisi vastaan hyvinkin pian.
    2. Herran mielestä pyyhkeitä ei ole syytä pestä koskaan. Ei, vaikka haistan jo metrien päästä oven päällä kuivumassa olevan pyyhkeen. Ja siis haistan! Kyllä kaikki tietää sen hajun kun pyyhettä ei ole pesty yli kuukauteen (hyi hitto) ja siitä leijailee erityisesti kosteana ummehtunut lemu. Yök. Haisevista pyyhkeistä olen huomauttanut 16,5 vuoden yhteiselon aikana varmasti satoja kertoja, vastaukseksi saan usein seuraavan selityksen: Eihän niitä tartte kovin usein pestä, niillähän kuivataan vaan puhdasta ihoa. Just.
    3. Oma-aloitteisuuden puute. Jos jotain pitää tehdä, herra Longfield tekee sen 110 % kotona sekä töissä. Mutta mitään ”turhaa” taikka ”ylimääräistä” on turha odottaa tapahtuvan. Mutta tämä sama taitaa vaivata myös (useita/joitakin) muita miehiä, jotenkin heille riittää paljon vähempi kuin naisille (yleistämättä sen enempää). Sellainen idearikkaus puuttuu lähes kokonaan, mutta onneksi herralla on kovin idearikas vaimo, heh.
    4. Ruoan laittaminen just eikä melkein ohjeiden mukaan. Kun herra kokkaa, reseptit luetaan pilkuntarkasti. Niin tarkasti, että jos ohjeessa sanotaan, että ainekset pitää sekoittaa puuhaarukalla teräskulhossa, niin niitähän ei voi sekoittaa missään tapauksessa muovilusikalla muoviastiassa, ei siis millään.
    5. Säästeleväisyys. Enkä tarkoita tällä rahan säästämistä (sitä ei osata kumpikaan), vaan ihan kaikkea muuta. Pari esimerkkiä. On todella ärsyttävää kun herra ostaa kaupasta talouspaperia, jonka yksi arkki on jaettu kahtia. Ja sitten kotona herra alkaa pestä keittiöntasoja sillä yhdellä talouspaperiarkin puolikkaalla. Hän kääntelee arkin puolikasta säntillisesti niin, että puhdasta pintaa riittää mahdollisimman pitkään. Ei tsiisus, siinä vaiheessa mun on pakko poistua keittiöstä. Toinen paperiin liittyvä ärsytys koskee vessapaperia. Jos herra joskus sattuu näkemään (tai kuulemaan vessanoven läpi) kuinka paljon rullaan vessapaperia pyyhkimishommiin, saan sellaiset arvostelut osakseni ettei totta. Kyllä sanon ihan suoraan, että on aivan eri asia pyyhkäistä joku pieni vuorenhuippu yhdellä arkilla kuin kokonainen kraateri! Siinä ei yhden arkin kanssa pitkälle pötkitä. Kolmas tähän kategoriaan liittyvä ärsytys koskee herran kännykkää. Hän on saanut töiden kautta Lumian (en tajua miten kukaan normaali ihminen ostaa ikinä Lumiaa..), ja se on niin p*ska! Herra kiroaa puhelinta viikoittain, mutta ei suostu sitten millään ostamaan omilla rahoillaan uutta normaalien ihmisten puhelinta. Minä olen viime vuosien aikana jouluna ja merkkipäivien alla kysynyt, josko ostaisin herralle HYVÄN puhelimen lahjaksi, mutta vastaus on aina tiukka EI. Kuulemma tällä p*skalla pärjää ihan hyvin, onhan se sentään ilmainen. En ymmärrä..
    6. Väkivaltaisten videoiden katselu. En voi ymmärtää miksi joku haluaa varta vasten katsella ISIS-videoita sekä muita väkivaltaisia videoita netistä. Siis oikeasti väkivaltaisia. Melkein suutuin kun kuulin, että herra oli katsonut jotain kamalia ISIS-videoita, joissa joukkomurhattiin ihmisiä. Kysyin häneltä, että mitä hemmetin järkeä niitä on toljottaa, maailmassa on ihan tarpeeksi pahaa ilman, että sillä pitää ruokkia aivoja ihan oma-aloitteisesti. Kuulemma sen takia, että tietää oikeasti miten kamalia esim. terroristijärjestöt ovat. Ettei ne ole mitään leikin asioita. Ai jaa, no tiesin sen kyllä jo ihan teurastusvideoita katsomattakin. Ennen ISIS-videoita ollaan juteltu myös väkivaltaisista elokuvista. Herra on niitä ilmeisesti katsellut aika vapaasti pienestä asti, minulla kun taas oli tiukat ehdot, ettei mitään K16-leffoja katsota ennen kuin olen täyttänyt 16. Näiden osalta herra on kyllä kallistunut minun kanssani samoille linjoille siitä, ettei niitä ikärajoja ihan turhaan leffoihin ja videoihin ole laitettu. Muutamista elokuvista on herralla sen verran kovat pelkotilat nuorempana jäänyt.

    Hulissa ärsyttää eniten..

    1. Huli ei hyväksy sairastelua, ainakaan minussa. Oon kylläkin vähän taipuvainen miesflunssailuun, ja välillä suurentelen vaikkapa pienestä nuhasta johtuvia kestämättömiä tuskiani, ja silloin jotenkin salaa hyväksynkin sen jos Huli tuhahtelee kun oon vaikkapa imuroimisen tai tiskien laiton sijasta maannut himassa 8 tuntia Family Guyta katsoen. Mutta silloin kun oon oikeesti kipeä, kyrsii kun Huli hermostuu siitä etten ole keuhkokuumekoomassa maatessani tajunnut omaehtoisesti ryhtyä etsimään hyviä salaattireseptejä huomiselle päivälle. Kyllä se välillä on oikein hoivaavainenkin kun oon kipeä, mutta silloinkin siitä jotenkin aistii semmosen kevyen roolinvetämisen ja kaiken takana kytevän tukahdutetun raivon kun ei toi vätys oo verhojakaan ees viitsinyt silitysraudalla suoristaa, ota tästä teetä sitten niin, voi voi, muista nyt levätä, lepää oikein perkeleesti nyt sitten, älä missään nimessä tee yhtään mitään hyödyllistä enää ikinä koska sulla on ehkä o,1 astetta kuumetta.
    2. Huli on kova tekemään ja häseltämään kaikenlaista, mutta vaikeampaa on jälkien korjaaminen kun tekemiset on tehty ja häseltämiset häselletty. Tai no, kyllä ne aikanaan korjataan, mutta minua ärsyttää kun tuntuu että yhden voileivän laiton jälkeenkin keittiö on täynnä jauhoja ja granaatinomenan räjähdysjälkiä ja likaisia astioita, kaikkia hemmetin taikinaisia kulhoja ja möhnäisiä kauhoja lojuu tasoilla ja joskus lattioillakin. Niitä sitten joudun minä raukka pois korjailemaan vaikka olisin vasta viime viikolla kerran melkein aivastanut.
    3. Hammastahnatuubien käyttö on Hulille haasteellista. Nykyisin onneksi on keksitty semmosia tuubeja missä se korkki on sillee jännästi kiinni siinä tuubissa, niiden kanssa Huli osaa toimia, mutta niiden semmosten kanssa mistä pitää korkki kiertää auki, niin se korkin kiinni kiertäminen ei onnistunut ikinä, tuubi jäi aina auki ja se korkki pöydälle vielä sillee että se hammastahnainen puoli on pöytää vasten. Ja sitten kun rikospaikalle illalla palasi, auki jätetty tuubi olikin hammastahnan sijaan täynnä betonia, ja kylppärin tasolle oli hammastahnaisesta korkista jäänyt valkonen renkula jonka saa irti ehkä liekinheittimellä. Sille, joka keksi ne semmoset napsukorkkiset hammastahnatuubit, pitäisi myöntää Nobelin kaikki palkinnot kymmenen vuotta putkeen.
    4. Jos ajellaan jonnekin missä ei olla aiemmin oltu, ja ei meinaa osoite syystä tai toisesta löytyä, Huli alkaa jostain syystä ajamaan aina ihan helvetin lujaa. Se on vielä siitä ikävä juttu, että yleensähän siinä loppuvaiheessa ollaan jossain asuinalueella tai muualla pienellä tiellä. Lue siinä nyt sit karttaa kun Huli kaahaa jossain tuntemattomassa risteysviidakossa 80 km/h ja huitelee samalla kädellä oikealle että olikohan se tuolla vasemmalla, ja ihan sama mitä sanot, käännynpä tästä nyt tänne random-tielle missä on näköjään umpikuja ja vauhti kiihtyy 110 km/h. Nykyään yritän aina ite päästä auton rattiin jos ollaan johonkin vähän vieraaseen paikkaan menossa.
    5. Jos Huli mielestään tietää jonkun asian, on suunnilleen kirkonkirouksen ja Jokeri-faniksi julistamisen veroinen loukkaus alkaa sitä asiaa tarkastamaan. No, onhan se myönnettävä että 9 kertaa kymmenestä tämmösissä tilanteissa Huli sitten lopulta on tiennytkin sen asian ihan oikein, mutta ei se tarkastaminen silti mitään haittaisi, ja aina välillä tulee sit se kymmeneskin kerta vastaan ja se huomataankin sitten vasta perillä kun ollaan ajettukin ihan väärään paikkaan, koska varmana oikeaksi tiedetty osoite olikin jotain ihan muuta. En oo vielä ollut niin itsetuhoisella tuulella, että olisin kokeillut, mitä kävisi jos näissä tilanteissa alkaisin ääneen meuhaamaan ”mitäs mä sanoin”, ja toivon terveyteni tähden etten koskaan moista erehdykään tekemään. Huli kyllä tietää näissä tilanteissa jo muutenkin, että mielessäni myhäilen itsetyytyväisenä ja näytän voitto-silmää, ja siis riitahan meillä on jo muutenkin valmiiksi käynnissä koska olen osoitteen tarkastusta julennut mennä ehdottamaan aiemmin.
    6. Hulin mielestä on selvää säästöä ostaa mitä tahansa 100 eurolla, jos sen oikea hinta on joskus ollut 200 euroa. Oon kanssa alkanut tässä epäilemään, että Hulilla saattaa olla tapana näissä tämmösissä ostelujutuissa tehdä sillee, että eka se kertoo että kato, täältä sais tämmösen jutun 5000 eurolla, vaikka se oikeesti maksaa 8000 euroa, eikö kantsuiskin nyt ostaa hei? Sitten kun oon oksentanut järkytyksestä lattialle, Huli myöntyy että joo, onhan se aika paljon, no, on täällä tämmönenkin, maksaa 1500 euroa, oikee hinta ois 3500 euroa, tää nyt ois tosi hyvä jo. Sitäkin kun sitten olen kakistellut aikani, ladataan tämä kolmas vaihtoehto mikä maksaa VAIN 100 euroa ja se on hei 50% alennuksessa nyt, ja aattele miten paljon halvempi tää on ku ne 5000 ja 1500 euron jutut, ja nytkin kun tätä tällee kirjottelen tähän niin huomaan aattelevani että joo, onhan se 100 euroa kyllä aika vähän kun ei oo sentään se 5000 euroa, ja 50% alennus, on se kyllä hyvä, siinähän vähän niinku säästää toisen 100 euroa.. voi hitto. Mua on vedätetty kaikki nämä vuodet.

    hääkuva

  • Raskaus
  • Raskauden toinen kolmannes on takana

    Raskauden ensimmäinen kolmannes oli yhteen sanaan tiivistettynä mieleenpainuva. Ensimmäisen kolmanneksen fiilikset kokosin blogiin lokakuussa, ja nyt ollaankin sitten siinä vaiheessa, että toinen kolmannes on selätetty ja olisi aika kurkistaa miltä raskausviikot 14-26 tuntuivat kiireisen syksyn ja talven aikana. Edessä olisi enää loppurutistus, joka päätetään varmasti elämäni suurimpaan rutistukseen sitten joskus aivan maaliskuun lopussa!

    Mutta millä sanalla kuvaisin raskauden toista kolmannesta? Se on helppo sanoa, sana on ehdottomasti odottava. Odotin ja odotin. Odotin ensimmäisiä potkuja, odotin ensimmäisiä selkävaivoja, odotin ensimmäisiä ruokaoutouksia, odotin turvotusta, odotin reipasta painonnousua, odotin etten jaksa enää käydä jumpissa, odotin suuria tunteenpurkauksia, odotin vatsan kasvamista (voi, sitä odotin ihan valtavasti), odotin ihmisten ensimmäisiä vatsaan kohdistuvia katseita ja ennen kaikkea odotin, että tuntisin olevani raskaana.

    Pääni sisällä kasvoin viikko viikolta äitiyteen, tunsin oloni valtavan onnelliseksi, rakastetuksi ja nautin jokaisesta hetkestä! Tämä kaikki on niin upeaa kokea – yhdessä herra Longfieldin kanssa.

    raskauden-toinen-kolmannes1

    Raskausviikko 14

    Raskaudesta kerrottiin heti ensimmäisenä vanhemmilleni ennen Lontoon matkalle lähtöä. Olin väsännyt kortit, isälle oman ja äidille oman. Isä tajusi heti ja alkoi hymyillä leveästi. Äidillä meni hieman pidempään, ja hän kysyi ultrakuvaa hetken katsottuaan, että Huli onko tämä siis sun vatsasta? Sen jälkeen asiaa piti hieman sulatella. Herra Longfieldille hän tokaisi söpösti, että ajatella, sinusta tulee isä! Onhan se aika hurjaa, ihan yhtä hurjaa kuin se, että minusta tulee äiti. Mutta jo tovin jälkeen äiti alkoi kaivella lanka- ja kangasvarastojaan, miettien mitä kaikkea ihanaa niistä voi pienelle ihmeelle tehdä. Äiti oli selkeästi onnellinen, kyseessä on hänen ensimmäinen ihka oikea lapsenlapsi, isälläni niitä on entuudestaan jo kolme. Isäni alkoi uutisen kuulemisen jälkeen pohtia, minkälaisen kehdon hän pienelle ihmeelle väsää. Isäni on väkertänyt minulle lapsuudessani pinkin puisen kehdon nukkeleikkeihin. Kehto oli kaunis, se oli vanhan roosan värinen ja päissä oli pienet sydämenmuotoiset kolot. Saa nähdä minkä väriseksi hänen tulee tällä kertaa kehto maalata..

    Lontooseen lähdimme yhdessä ystäväpariskunnan kanssa. Heille kerroimme uutisen lentokentällä. Varoitin heitä jo etukäteen, etten välttämättä jaksa tuttuun tapaani koko päivää juosta pää kolmantena jalkana, sillä väsymys on ollut niin kovaa. Hyvin Lontoon reissu kuitenkin meni, jaksoin kuin jaksoinkin päivät ilman päikkäreitä, vaikka iltaisin hotellille kömpi aina todella väsynyt matkaaja. Lontoosta tarttui pienelle ihmeelle mukaan jokunen vaate ja muu vauvajuttu. Neutraaleissa väreissä oli ostosten kanssa pysyttävä, sillä keväällä vatsasta saattaa putkahtaa tyttö tai poika.

    Raskausviikko 15

    Lontoon reissun jälkeen minulle iski flunssa. Olen hurjan harvoin kipeänä (varmaan keskimäärin kerran vuodessa) ja silloinkin flunssa selätetään parissa päivässä. Nyt flunssa piti minut otteessaan yli viikon! Tiedä sitten, oliko pienellä ihmeellä mitään tekemistä sen kanssa, että parantuminen vei niin kauan aikaa, mutta kyllä oli pahin flunssa melkein miesmuistiin. Raskausviikolla 15 laskettuun aikaan oli tasan 6 kuukautta, se tuntui lyhyeltä ajalta. Erityisesti siitä syystä, etten edelleen tuntenut olevani raskaana. Tulevaisuus äitinä ja kaikki se vastuu pelotti paljon. Mielessä paloi kuitenkin jokin pienen pieni toivonkipinä siitä, että tästä urakasta selvitään – niin vahva rakkaus pieneen ihmeeseen oli sisälläni tekeytymässä. Välillä mietin, että voikohan vauvaa rakastaa liikaa.

    Raskausviikolla 15 saimme vihdoin kerrottua suuren uutisen myös herra Longfieldin vanhemmille. Päivän ensimmäinen visiitti tehtiin anopille, josta matka jatkui appiukolle. Olin askarrellut appivanhemmille paperiset uunit, joiden sisällä oli pieni pulla sekä ultraäänikuva. Kun uunin kannen avasi, luki siinä Parasta ennen 28.3.2017. Anoppi tajusi koko homman aika nopeasti, appiukolla meni jokunen tovi ultrakuvaa sekä pullaa ihmetellessä. Onnitteluja ja iloisia ihmisiä riitti ja tuntui niin hyvältä saada asia kerrottua.

    Ennen kuin julistin asian töissä työkavereille, tuli muutama työkaveri tökkäämään olkapäätäni koska heillä oli asiaa. Arvaatteko mitä asiaa? Se meni jotenkin näin:

    Työkaveri: Moi! Me ollaan kuules Annen kanssa tehty vähän johtopäätöksiä ja tuumattiin, että nyt on onnittelujen aika.

    Minä: Täh? Mitä päätelmiä ja onnitella mistä?

    Työkaveri: No kyllä sä tiedät (katse vatsaani). Teistä tulee varmasti niin hyvät vanhemmat.

    Minä nauraen: Olette te uskomattomia, mistä ihmeestä te voitte tietää, en ole puhunut asiasta kellekkään?

    Työkaveri: No kun sä olet ollut kesälomalta paluun jälkeen aivan liian rauhallinen!

    Minä nauraen vielä enemmän: Jaahas, no onnitelkaa nyt sitten, johtopäätöksenne ovat osuneet oikeaan.

    Keskustelun pohjalta arvaatte varmaan, että olen aika sekopäinen töissä, aina äänessä ja toheltamassa jotakin.

    Lähimmille työkavereille kerroin asian lounas- sekä iltapäiväkahvipöydässä. Tokaisin vain, että ”en nyt yhtään tiedä miten tällaiset asiat kuuluu kertoa, mutta meille tulee vauva maaliskuussa”. Ja se oli sitten siinä. Jestas sentään sitä halausten ja lämpimien onnittelujen määrää – niitä sateli vielä viikkoja uutisen kertomisen jälkeen, kun tieto hiljalleen levisi tasaisesti työpaikalla. Mulla on kyllä maailman ihanin työpaikka.

    Raskausviikko 16

    Raskausviikolla 16 jatkoin edelleen 1-3 tunnin mittaisia päikkäreitä. Herra huiteli jälleen työmatkoillaan ja minä päätin, että koti saa näyttää just niin rähjäiseltä kuin näyttää. Pääasia oli, että raahasin itseni töistä kotiin, söin, vein Horation metsään, nukuin, vein Horation uudestaan ulos ja menin takaisin nukkumaan. Tiskiallas oli kamalassa kunnossa, ja lattia aivan p*skainen, mutta siltä kaikelta piti nyt vain sulkea silmät.

    Loppuviikosta näin lisää ystäviä, joille kerroin pienestä ihmeestä illallisen ja sunnuntaibrunssin merkeissä. Kaikkien kasvoilta paistoi niin mahtava ilo, että kyllä siinä melkein herkistyi itsekin. Viikonloppuna kävimme ostamassa mulle jo valmiiksi Icebugit liukasta talvea varten ja kaksi erikokoista toppatakkia, joilla mun pitäisi pärjätä talven yli, kasvoi vatsa sitten miten isosti tahansa. Älkää pitäkö mua kroisoksena – ne toppikset maksoivat 14 euroa kappaleelta. Löysin molemmat Hobby Hallin superale-rekistä.

    Lähes koko raskauden ajan olin huomaavani Horation käyttäytymisessä muutoksia. Mitä pidemmälle raskaus eteni, sitä varmemmaksi tulin (ja tulimme) siitä, että Horatio aistii jotain. Erityisesti kun olin herran työmatkaviikot yksin koiran kanssa kotona, oli Horation meno välillä todella omituista. Horatio piti minusta aivan selvästi huolta, seurasi joka paikkaan ja vartioi kotia kuin viimeistä päivää. Yöt olivat raskaimmat. Horatio heräsi pieneenkin pihalta kuuluvaan narahdukseen ja säntäili asunnossa haukkuen ja muristen kuin mikäkin vartiokoira. Ja tätä tapahtui pahimmillaan parin tunnin välein.. Minä kun luulin, että valvon yöt vasta vauvan synnyttyä!

    Jos taas menin lepäämään vaikka sohvalle, tuli Horatio noin 10 sekunnin päästä perässä sohvalle ja jäi nököttämään jalkopäähääni. Jos olin koneella, Horatio makasi jalkojeni päällä. Jos olin vessassa, Horatio istui jalkojeni päällä. Jos olin saunassa, Horatio puski nukkumaan saunan oven eteen niin, että kuuma ilma karkasi saunasta pois. Jos olin suihkussa (ovi auki), Horatio tuli suihkuhuoneeseen makaamaan. Jos istuin keittiön pöydän ääressä, Horatio istui vieressä. Jos menin sänkyyn, Horatio tunki päätään sänkyyn (sänkyyn se ei tule) ja mätkähti sen jälkeen aivan pääni viereen lattialle nukkumaan. Että semmoista! Kiva kyllä seurata miten tämä käyttäytyminen muuttuu kun raskaus etenee..

    Raskausviikko 17

    Raskausviikolla 17 täytin 32 vuotta. Jee! Samana päivänä kerroin positiivisesta raskaustestistä blogissa sekä omassa Facebookissani. Tuona päivänä sain niin tuhottomasti onnitteluviestejä ja -soittoja, että vastailin viesteihin vielä monen päivän jälkeen. Kaikki viestit olivat lämpimiä ja täynnä sydämiä, ne tuntuivat niin hyvältä!

    Raskausviikko 17 oli kaikella tapaa mahtava. Se oli ensimmäinen viikko jolloin en tarvinnut enää päiväunia! Jaksoin touhuta kotona töiden jälkeen vaikka mitä, ja tekemättömiä töitä saatiin hienosti eteenpäin. Voi sitä energian määrää joka kropassa velloi! Painoin töitä kuin hullu ja silti olin kotiin tullessa täysin pirteä. Oih, se tuntui hyvältä.

    Tällä viikolla matkasimme myös työkaverin kanssa moikkaamaan ystäväämme Frankfurtiin. Matka teki terää ja viimeistään reissussa tajusin, että väsymys on vihdoin tipotiessään. Ostin pienelle ihmeelle jälleen kasan mitä ihastuttavimpia vauvajuttuja, vaikka edelleen ajattelin takaraivossa, että annan ne sitten eteenpäin jos kaikki ei mene meillä loppuun asti hyvin.

    Frankfurtin reissun jälkeen meillä oli herran kanssa yksi yö yhteistä aikaa ennen kuin herra lähti taas työmatkoille. Minulla oli herralle lähtöaamuna yllätys hihassa.. Herran kello soi ennen viittä ja kun hän oli kömpimässä sängystä, laitoin hänen kätensä alavatsalleni. Sitten kuului muistaakseni sanat OHO. Vatsa oli viimein alkanut näyttää kasvamisen merkkejä, ja erityisesti aamuisin alavatsalla tunsi selkeästi kovan kohdun, joka oli hieman koholla. Ei sitä vaatteiden alta vielä erottanut (ainakaan omasta mielestäni), mutta sen tunsi selvästi. Ajattelin, että edes näin herra pääsee kiireisen työrupeaman välissä olemaan läsnä raskaudessa ja ymmärtämään paremmin, että jotain meille hyvin tärkeää ja mystistä on sisälläni kasvamassa.

    Raskausviikko 18

    Raskausviikolla 18 ei tapahtunut oikestaan mitään sen kummempaa raskauteen liittyvää. Paitsi yksi iso juttu. Vatsa alkoi (viimein) kasvaa. Puin eräänä aamuna mustan kynähameen ja raidallisen paidan päälle, ja kun tupsahdin asussa peilin eteen ja käännyin sivuttain, huomasin heti, että nyt vatsa pömpöttää normaalia enemmän. Laitoin sivukuvan parille työkaverille ja kysyin kehtaanko tulla töihin valitsemassani asussa. Oli pakko tarkistaa näytänkö siltä, että olen raskaana vai ainoastaan pyöreältä. Nopean viestittelyn jälkeen lähdin reippaasti töihin (ottaen kuitenkin varulle mukaan pitkän neuleen). Neuletta ei töissä kuitenkaan tarvinnut käyttää, tosin on pakko tunnustaa, että kävelin käytävillä hyvin pitkälti kädet vatsan edessä. Tuntui edelleen niin oudulta olla raskaana kun ei ite tajunnut vieläkään olevansa raskaana. Odotan niin kovasti rakenneultraa ja sitä, että näen jälleen kerran pienen ihmeen sykkivän sydämen.

    Lähetin samaisen pömppömahakuvan myös äidilleni. Vastaukseksi sain sydämen. ♥

    raskauden-toinen-kolmannes4

    Raskausviikko 19

    Tälle viikolle osui päivä, josta oli tasan 5 kk laskettuun aikaan. Olen merkannut nämä tärkeät virstanpylväät kalenteriin ja sydän pomppaa aina yhden ylimääräisen kerran kun näen päivän kohdalla aina vain pienemmän kuukausiluvun.

    Raskausviikolla 19 odotin kuumeisesti, että raskaus etenisi nopeammin. Voin niin hyvin, että unohdin lähes päivittäin koko asian ja se harmitti. Toki on vähän tylsää valittaa siitä, että voi hyvin raskausaikana, mutta kun koko homma ei edelleenkään tuntunut konkreettiselta tai todelta.. Halusin niin kovasti tuntea jotain, jotta tietäisin homman etenevän. Mutta eiköhän nekin ajat ole vielä edessä päin.

    Huomasin, että jumpissa lattialla vatsan päällä makaaminen ei tuntunut enää mukavalta. Jokin kova painoi alavatsassa maatessani jumppamaton päällä. Kaivoin fyssarilta saamiani ohjeita läpi ja etsin korvaavia liikkeitä mahallamakuuliikkeiden tilalle. Johan helpotti oloa.

    Aivan raskausviikon 19 lopussa oli ensimmäinen neuvolalääkäri. Herrakin pääsi sinne mukaan. Kovin kummoista ei neuvolalääkärin vastaanotolla tehty, sillä voin niin hyvin. Lääkäri kysyi onko meillä jotain mietteitä joista haluaisimme puhua, ja osasin sanoa vain, että mua huolestuttaa kun voin niin hyvin. Siihen kommenttiin sain lääkäriltä naurut ja kehotuksen nauttia olostani kun se vielä on niin hyvä. Okei okei, lupaan rauhoittua.

    Pienen ihmeen sydänäänet lääkäri kuunteli, ja se olikin aika jännää. Nimittäin niitä sydänääniä ei meinannut löytyä sitten millään. Lääkäri valehtelematta kolme minuuttia paineli kohtua, etsi ja etsi ja etsi vielä lisää. Naama väänteli kun hän yritti kuunnella saisiko pientäkään pumpahdusta kuulumaan. Vähän siinä alkoi jo hikoiluttaa. Reppana herra Longfieldkin istui penkillä ihan hölmönä, teki mieli pyytää hänet viereen ja napata kädestä kiinni.

    No lopulta tykytys alkoi kuulua. Huh. Tykytys tosin loppui samalla hetkellä kun se alkoi. Siinä vaiheessa lääkärin ilme oli jo iloisempi ja hän sanoi, että pieni ihme liikkuu juuri nyt niin paljon kohdussa, ettei hän saa kiinni sydänäänistä. Kissa-hiiri-leikkiä jatkui vielä tovin, kunnes sykkeet saatiin kunnolla kuulumaan. Aika veitikka meidän pieni ihme.

    Raskausviikko 20

    Raskausviikolla 20 tiedossa oli kolmet pirskeet. Ensimmäisissä, firman pikkujouluissa, oli ihan mahtia olla selvinpäin! Näin vaikka mitä kummia juttuja kun koko ajan ei pitänyt keskittyä omaan mesoamiseen ja häsäämiseen, heh! Kaikissa kolmissa juhlissa oli porukkaa, jotka eivät olleet minua nähneet livenä pienen ihmeen julkistamisen jälkeen. Tiedossa oli siis paljon halauksia ja lämpimiä onnitteluja.

    Moni kysyi juhlissa kumpi sieltä on tulossa. Vastasin aina, ettemme ole vielä rakenneultrassa olleet, mutta poika se on. Tunne on ollut melkein alusta asti niin vahva, että sitä on oikeasti vaikea pukea sanoiksi. Teinistä asti tyttölapsi on ollut se, josta olen puhunut, mutta kun raskausviikkoja alkoi tulla, katosi päästäni koko mahdollisuus tyttövauvasta. Se oli tosi outoa. Olemme useina iltoina miettineet yhdessä herran kanssa lapselle nimeä, ja jokainen päähän putkahtanut nimi on ollut pojalle. Ihan jokainen.

    En oikeasti tiedä voiko tässä olla mitään päätä taikka häntää, mutta tunne pojasta on valtavan vahva. Parin viikon päästä saamme kaiketi tietää ainakin arvauksen sukupuolesta, tosin ihan turha sitä on arvailla, se on poika. Piste. Voi kamala miten noloa on jos päiväkirjaan pitää kirjoittaa parin viikon päästä, että meille tulee tyttö. Tosin se ja sama kumpi sieltä tulee, rakas hän tulee meille olemaan, mutta tää tunne pojasta on jotain hurjan outoa. Katsotaan miten käy.

    Raskausviikko 21

    Raskausviikolla 21 etelä-Suomeen tuli talvi. Herra Longfield oli taasen työmatkoilla, ja minä kolasin pihaa kahdesti päivässä kolmen päivän ajan. Hyvää treeniä! Kävin myös tuttuun tapaan body balance sekä yoga-tunneilla, ne passaavaat mulle parhaiten tällä hetkellä.

    Raskauden puolessa välissä tunsin myös ehkä pienen ihmeen ensimmäiset liikkeet. Tunsin ne illalla sänkyyn mennessä. Ne olivat kuin kolme pientä elohiirtä olisi vipattanut jossain alavatsassa. Ja sitten se oli siinä.

    raskauden-toinen-kolmannes5

    Raskausviikko 22

    Minä urpo en uskonut ystäviäni, vaan menin muutamaa päivää ennen rakenneultraa lukemaan asiasta googlen syövereistä. Virhe. Kahden tunnin googlettelun jälkeen olin varma, että kaikki on pielessä. En voinut olla vielä(kään) varma, että tunnen pienen ihmeen liikkeitä, ja tämähän tarkoittaa auttamatta sitä, että pienen ihmeen aivot ovat täynnä kystia, reisiluut ovat ihan väärän mittaiset, toinen munuainen on liian iso, lapsivettä on liian vähän, huulessa on halkio jne jne..

    Urheilin kuin hullu tämän jälkeen pari päivää ennen ultraa, jotta varmistaisin sen, että saisin öisin nukuttua. Nukuin kuin tukki. Ultra-aamuna olin rauhallinen. Ehkä eniten siksi, että herra Longfield oli vihdoin kotona ja pääsi tulemaan ultraan mukaan.

    Kipitimme yhdessä heti aamusta kätilön pakeille, ja menin makoilemaan kätilön huoneeseen. Siinä sitten maattiin puolisen tuntia toljottaen ruutua ja kuunnellen tarkasti mitä kätilö sanoi. Sydän oli ok, munuaiset olivat ok, aivot olivat ok, selkäranka oli ok, reisiluut olivat ok, olkaluu oli ok, huulet olivat ok, kaikki oli OK! Voi pientä ihmettä!

    Pieni ihme vastasi päivälleen laskettua aikaa (jämpti kaveri, äitiinsä tullut) ja painoi 417 g. Itse en kuvaruudun kuvista paljon tajunnut, mutta herra Longfield oli aivan liekeissä. Oli ihana saada hänet vihdoin mukaan, hänelle oli varmasti hurjan tärkeää päästä paremmin osaksi tätä kaikkea.

    Lopuksi mukava kätilö kysyi jännällä äänellä, olisiko meillä vielä jotain kysyttävää. Herra sitten kysyi, että vaikka sukupuolella ei väliä ole, pystyykö siitä jotain sanomaan. Kätilö kysyi onko meillä ollut aavistuksia suuntaan ja toiseen, ja siinä sitten yhteen ääneen sanoimme, että poika se on.

    Pieni ihme oli paljastanut itsensä jo aiemmin kätilölle, mutta sitten ultrattiin vielä vähän lisää, jotta mekin näimme kumpi sieltä on tulossa. Selkeä peli se oli.

    Pssst! Kurkkaa kumpi on tulossa, klikkaa tähän postaukseen.

    raskauden-toinen-kolmannes2

    Raskausviikko 23

    Raskausviikko 23 alkoi neuvolalla. Erilaisten raskausaikaisten tapaamisten määrä on kasvanut toisen kolmanneksen loppupuolella hurjasti. Joka viikko saa ravata perhevalmennuksissa, ultrissa, lääkärillä, neuvolassa, laboratoriokokeissa jne jne. Loppukiri on selkeästi alkamassa, aika hurjaa!

    Samalla kun vatsani alkoi (vihdoin) pyöristyä, istuin töissä pidempiä työpäiviä kuin koskaan. Olen tehnyt viimeiset viikot lähes 10-tuntisia työpäiviä, ja viikonlopuista on uhrattu melkein poikkeuksetta toinen päivä ylitöiden tekemiselle. Kyllä olen lähettänyt viimeisten viikkojen aikana kiitoksia yläkertaan siitä, että voin näin valtavan hyvin. Jos selkä alkaisi reistailla tai liitoskivut (mitä ne sitten ikinä ovatkaan) puskisivat nyt päälle, olisin töiden kanssa suoraan sanottuna kusessa. Toki oma, ja pienen ihmeen terveys menee kaiken edelle, mutta olisi todella inhottavaa möllöttää saikulla kovissa kivuissa ja tuskailla vielä siihen päälle tekemättömien töiden pinoa. Joten kiitos, jollekin jonnekin.

    Raskausviikolla 23 pääsimme myös vieraiksi isoveljeni kuopuksen ristiäisiin. Jestas sentään! Kastejuhlaa vietettiin hulppeassa Hirvihaaran kartanossa, ja itse juhlakalu valloitti kyllä sydämeni! Tämä 2 kk ja 2 vkoa vanha jässikkä alkoi juuri käyttää 68 cm vaatteita, ja oli niin valtavan muhkean söpö, että meinasin kaapata pienen pojan kainalooni ja juosta hänen kanssaan karkuun.

    En ole liiemmin ollut mikään vauva-/lapsi-ihminen oikeastaan koskaan. Siis sellainen, että lapset aiheuttaisivat minussa suuria tunteita tai että olisin halunnut tulla suurperheen äidiksi jo 14-vuotiaana. Lapset ovat aina olleet ihania, mutta sellaista suunnatonta äidillistä oloa minulla ei ole koskaan ollut. Se on kehittynyt vähitellen oman raskauden aikana, ja on ihan hassua miten uusia tuntemuksia se minussa herättää.

    Mutta palataan niihin veljenpojan ristiäisiin. En oikeasti tiedä mikä hormonihyrrä minut seremonian aikana valloitti, mutta itkin ihan koko kastejuhlan ajan – alusta loppuun. Tunteet olivat yksinkertaisesti liian pinnassa, suloinen poikavauva veljeni käsillä, kaunis tila, onnelliset ihmiset sekä papin kauniit sanat olivat minulle tuona lauantaina liikaa. Ja siinä kyyneliä pyyhkiessä tajusin, että noin puolen vuoden päästä olemme herra Longfieldin kanssa samassa tilanteessa. Se kuulkaas vasta liikaa olikin..

    raskauden-toinen-kolmannes3

    Raskausviikko 24

    Raskausviikko 24 alkoikin sitten synnytysvalmennuksella. Tai sellaisella perhevalmennuksella, jonka tämänkertaisena aiheena oli synnytys ja kivunlievitys. Itse jopa odotan synnytystä, tunnen olevani etuoikeutettu kun pääsen kokemaan jotain niin normaalia ja alkukantaista kuin synnytys. Toki olen enemmän kuin onnellinen, että asun Suomessa ja saan synnyttää ammattilaisten avustuksella. Luolassa biisonien taljojen päällä homma saattaisi olla aika paljon jännempää. Haluan aidosti tietää miltä kipu tuntuu, miten otan sen vastaan, miten käyttäydyn ja miten selviydyn koko urakasta. Suurin toiveeni on, että kaikki sujuisi luonnollisesti ja hurja maratoni päättyisi siihen, että saamme pitää herra Longfieldin kanssa meidän aikaansaannostamme lähellämme tietäen, että pienellä ihmeellä on kaikki hyvin.

    Pahimmat hetket synnytysvalmennuksessa olivat juuri ne, kun vastasyntynyt vauva nostettiin videolla äidin rinnalle. Siinä kuulkaas taas kyyneleet valuivat!

    Tällä viikolla huomasin myös, että vatsani alkoi kerätä työpaikalla katseita. Minua moikattiin ”huomaamattomasti” niin, että moikat ja hyvät huomenet menivät vatsalleni ja katse nousi kasvoihin vasta useita sekunteja perässä. Se oli hauskaa! Ruokalassa kävi samoin, kun kävelin tarjottimen kanssa pöytääni tai sieltä pois, saatoin vain hihitellä kun tutut työkaverit toljottivat vatsaani viereisistä pöydistä tajuten selvästi, että no nyt näkee, että Huli on raskaana. Kovin moni ei tullut kuitenkaan asiasta minulle sanomaan, jokunen sentään totesi naurahtaen, että no nyt jäin kyllä tuijottamaan pyöristynyttä vatsaasi. Saa sitä katsella! Mutta ei koskea!

    Raskausviikko 25

    Raskausviikolla 25 oli vuorossa vauvan hoitoon sekä imetykseen liittyvä valmennustuokio. En voi ymmärtää mikä show imetyksestä on mediassa viime aikoina noussut. Multakin on muutama tuttava tullut kysymään hieman sillä tavalla varovasti, että mitä mieltä olen imetyksestä ja aionko alkaa imettää. Totta hitossa imetän, jos se vaan toimii. Mitä sitä turhaan stressaamaan ja/tai miettimään liikaa etukäteen. Katsotaan sitten miten homma lähtee käyntiin kun pieni ihme nostetaan rinnalle ja hän alkaa metsästää henkilökohtaista ruokavarastoaan ensimmäisiä kertoja.

    Voi jestas sentään ne imetysvideot olivat rankkoja. Eikä nyt päässyt kyyneleitä, vaan olin lähinnä aika ”järkyttynyt” kuinka luonnolliselta imetys näytti. Tämä kuulostaa nyt tosi oudolta, mutta odotin, että imetys olisi ollut sellaista söpöä ja vaivattoman näköistä. Mutta kyllä se ihan työltä näytti ja kuulosti. Rintaa tungettiin ihan tosissaan mitä kummallisimmissa asennoissa vauvojen suuhun, ja samalla kerrottiin, että imetys voi viedä ensimmäisinä viikkoina jopa yli 10 tuntia päivässä aikaa. Huhuhuh! Ja taidettiin siellä kertoa myös verestävistä nänneistä ja nännipihoista sekä siitä miten rikkinäistä rinnan ihoa voidaan hoitaa. Kynä siinä vain sauhusi kun kirjoitin muistiinpanoja ylös.

    Raskausviikko 26

    Raskauden toisen kolmanneksen viimeinen viikko sujui siinä missä kaikki edellisetkin. Vaivoitta ja töissä istuessa. Hurjan, syksystä asti kestäneen työrupeaman maaliviiva alkoi näkyä aivan kulman takana. Ylitöitä oli tullut tehtyä valtavasti niin arkisin kuin viikonloppuisin. Projekti projektin perään saatiin päätökseen ja työsähköpostiin alkoi tulla ihania kiitosviestejä hienosti tehdystä työstä. En tiedä vaikuttivatko kauniit sanat olooni, mutta pitkin viimeisiä viikkoja kropan valtasi useamman kerran ihan uudenlainen onnen tunne. Sellainen todella vahva tunne siitä, että olen onneni kukkuloilla. Elämä tuntui mystisten onnen tunteiden aikana ihan mahtavalta. Sellaiselta, että en malttaisi odottaa enää hetkeäkään, että saan pienen nyytin syliini ja pääsen kokemaan herra Longfieldin kanssa jotain täysin uutta, ihmeellistä ja kauan odotettua. Kyllä siinä rakkauden tunne pörräsi kropassa sellaista vauhtia, etten ole ihan hetkeen (koskaan) vastaavaa tuntenut. Hormonit, heh! ♥

    raskauden-toinen-kolmannes6

  • Joulu
  • Joulukalenteri 23 & 24: Pieni ihme

    Joulu tunnetaan suuren ihmeen juhlana. Meitä odottaa alkukeväästä ihan oma ihme, pieni ihme, joka mullistaa varmasti pienuudestaan huolimatta meidän elämät kertaheitolla.

    Haluamme toivottaa vihreästä Vihervaarasta tämän joulutervehdyksen myötä kaikille tavattoman upeaa joulua!

    Sydämessä pienessäkin
    asuu joulun taika.
    Pysähdy siis Sinäkin,
    nyt on juhlan aika.

    it's a boy

  • Aamupalat ja brunssit
  • Joulukalenteri 21: Kreikkalainen brunssi uudeksi vuodeksi & arvonta


    Postaus on toteutettu yhteistyössä Palirrian kanssa. Kampanjan ideana oli tutustua Palirrian tuotteisiin, ja tarjota niistä teille lukijoille inspiraatiota kreikkalaiseen ruokaan tarjoiluehdotusten taikka reseptien muodossa.

    Postauksen lopussa odottaa myös arvonta, joten kannattaa selailla postaus kokonaan läpi!

    palirria meze

    Joulu on jo aivan ovella, ja melkeinpä heti sen jälkeen on aika juhlistaa uutta vuotta. Meidän uuden vuoden suunnitelmat ovat vielä täysin auki.. Ei ole tässä kaiken työhäsän keskellä vaan ehtinyt miettiä asiaa yhtään. Meillähän olisi ihan oikeasti myös syytä juhlaan, 1.1.2017 on meidän 6. hääpäivä, joka tulee muuten olemaan viimeinen hääpäivä vähään (tosi pitkään) aikaan ihan kahdestaan. Jotain kivaa tekemistä pitäisi siis keksiä, mutta hieman tässä käy aika vähiin. Jos teidänkin kalenterissa on tämän vuoden viimeisen ja ensi vuoden ensimmäisen päivän kohdalla vielä tyhjää, napatkaa tästä ainakin vinkit kreikkalaiseen brunssiin, joka maistuu aivan saletisti hyvältä ja on lisäksi helppo valmistaa.

    palirria meze

    Palirria on valmistanut välimerellisiä valmisaterioita jo 60 vuoden ajan perheyrityksen voimin. Heidän tuotteensa ovat saavuttaneet kansainvälisiä palkintoja tässä vuosien varrella, ja Palirrian tuotteita voi löytää jopa yli 40 maasta.

    Jos ihan totta puhutaan, niin saadessani tuotapaketin kotiini en tunnistanut Palirrian kreikkalaisista meze-tuotteista yhtäkään. Tosin kovin usein en ruokakauppareissulla meze-osastoa kalua läpi, mutta silti vähän hävetti kun jokainen purnukka oli aivan uusi tuttavuus. Mutta olipahan entistä parempi syy tutustua tarkemmin tähän minulle pimennossa olleeseen tuoteperheeseen!

    palirria meze

    Saamamme tuotepakettiin kuului yhteensä 8 tuotetta. Näistä kreikkalaiseen uuden vuoden brunssiin päätyi lopulta kuutta, Palirrian stifado-sipulit sekä tomaattikastikkeessa lilluvat okrat jäivät odottamaan seuraavaa kreikkalaisen keittiön inspiraatiotani.

    Oikeastaan kaikki Palirrian meze-tuotteet sopivat syötäväksi ihan sellaisenaan. Helpoimmalla pääsee, kun hommaa kasan erilaisia meze-purkkeja, avaa purkit kotona, törkkää purkin sisällön johonkin kauniiseen tarjoiluastiaan ja aloittaa syömisen. Me hieroimme kuitenkin hieman aivonystyröitämme ja käytimme osaa tuotteista resepteissä.

    Kyhäämämme brunssikokonaisuus toimi hurjan hyvin. Erityisen ylpeitä olimme lämpimästä munakoisovuoasta sekä erittäin herkullisesta hummuksesta, joka piti sisällään mm. aurinkokuivattuja tomaatteja.

    palirria meze

    Mezejä voi oikeaoppisesti nauttia aamupalaksi, lounaaksi taikka illalliseksi. Ne toimivat perinteisesti juomien kyytipoikana, pieni ihme vatsassani sai meidät skippaamaan tällä kertaa alkoholin ja juomaan brunssilla minttuteetä, joka sekin on kyllä oiva ja aika perinteinenkin lisuke mezejen kanssa.

    Mutta kurkataan nyt jo miltä se meidän kreikkalainen brunssi kuulosti ja näytti! Lisää reseptivinkkejä löytyy suoraan Palirrian sivuilta.

    Kreikkalainen uuden vuoden brunssi

    • Lämmin munakoisovuoka
    • Lihapullat tsatsikilla
    • Pita-leipää harissa-paprikadipillä sekä aurinkokuivattu tomaatti -hummuksella
    • Vihreitä ja mustia oliiveja
    • Retiisejä
    • Viininlehtikääryleet sitruunalla sekä tsatsikilla
    • Artisokan sydämiä
    • Palirria My Greek Meze jättipapuja vinaigrette-kastikkeessa

    palirria meze

    Lämmin munakoisovuoka

    • 2 prk Palirria munakoisoa tomaattikastikkeessa
    • 370 g tomaattimurskaa
    • 175 g viipaloitua mozzarellaa
    • 125 g raastettua parmesaania
    • 2 tl sitruunamehua
    • tuoretta basilikaa
    • kourallinen leivänmuruja (esim. pitaleipää tai patonkia)

    1. Esilämmitä uuni noin 200 asteeseen.

    2. Poista munakoisot peltipurkista säästäen purkin sisällä oleva tomaattikastike. Sekoita molempien munakoisopurkkien tomaattikastike tomaattimurskan kanssa erillisessä kulhossa. Levitä puolet tomaattikastikkeesta esim. piirakkavuoan pohjalle.

    3. Asettele tomaattikastikkeen päälle yksi purkki Palirria munakoisoja, niin että vuoan pohja täyttyy niistä lähes kokonaan. Pirskottele päälle pieneksi pilkottua tuoretta basilikaa.

    4. Asettele sen jälkeen puolet valmiiksi viipaloiduista mozzarellaviipaleista munakoisojen päälle.

    5. Ripottele sen jälkeen puolet raastetusta parmesaanista mozzarellaviipaleiden päälle. Pirskottele päälle vielä 1 tl sitruunamehua ja aloita koko homma alusta (ensin loput tomaattikastikkeet, sen jälkeen toinen purkki munakoisoja, sitten basilikaa, mozzarellaviipaleet, parmesaani sekä lopuksi sitruunamehu).

    6. Viimeiseksi viskele vuoan pinnalle leivänmurut.

    7. Paista munakoisovuokaa uunin keskitasolla noin 40-45 minuuttia.

    palirria mezepalirria meze

    Lihapullat tsatsikilla

    Tsatsikin reseptin löydät täältä.

    • 1 prk Palirria lihapyörykät tomaattikastikkeessa
    • tsatsikia
    • tuoretta minttua

    1. Poista lihapyörykät tomaattikastikkeesta ja asettele ne uunivuokaan. Lämmitä lihapullia noin 200-asteisessa uunissa vartin verran, riittää että lihapullat ovat kauttaaltaan lämpimät.

    2. Asettele tarjoilualustalle tuoretta minttua, ja nosta lämpimät lihapullat niiden päälle. Laita nokare tsatsikia (resepti löytyy vanhasta postauksesta) jokaisen lihapullan päälle, ja törkkää halutessasi puinen pieni haarukka lihapulliin.

    palirria mezepalirria meze

    Harissa-paprikadippi

    • 1 prk Palirria jättipapuja tomaattikastikkeessa
    • 3 kpl paahdettua paprikaa (valmiista purkista)
    • 1 rkl oliiviöljyä
    • 1 rkl sitruunamehua
    • 1 iso valkosipulin kynsi
    • ½ tl kuminaa
    • ½ tl korianteria (kuivattua)
    • ½ suolaa
    • 2 rkl harissaa

    1. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen (onnistuu myös hyvin sauvasekoittimella) ja sekoita 2-3 minuuttia kunnes kaikki ainesosat ovat silppoutuneet ja dippi on notkeaa (ei hummusmaista).

    palirria meze

    Aurinkokuivattu tomaatti -hummus

    • 1 prk Palirria My Greek Meze kuminamausteinen kikherne
    • 4 kpl isohkoa aurinkokuivattua tomaattia
    • 1 rkl oliiviöljyä
    • 2 rkl sitruunamehua
    • 1 rkl tahinia
    • 1 iso valkosipulin kynsi
    • suolaa
    • tuoretta basilikaa

    1. Poista sekä kikherneistä että aurinkokuivatuista tomaateista turhat nesteet.

    2. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen (onnistuu myös juuri ja juuri sauvasekoittimella) ja sekoita 2-3 minuuttia kunnes kaikki ainesosat ovat silppoutuneet ja hummus on hummusmaista (paksuhkoa tahnaa).

    3. Tarkista maku ja tarjoa pitaleivän kanssa.

    palirria meze

    Viininlehtikääryleet sitruunalla sekä tsatsikilla

    Tsatsikin reseptin löydät täältä.

    • 1 prk Palirria viininlehtikääryleitä
    • sitruunaviipale
    • tsatsikia

    1. Nosta valmiit viininlehtikääryleet tarjoiluastialle. Koristele sitruunalla ja tarjoile tsatsikin (resepti löytyy vanhasta postauksesta) kanssa.

    palirria meze

    Loppuun vielä arvonta, josta mainitsin ihan postauksen alussa! Arvonnan voittanut lukija saa palkinnoksi Palirria-tuotepaketin. Osallistuaksesi arvontaan, tulisi sinun kertoa tämän postauksen kommenttiboksissa mitä postauksessa esiintyvistä Palirria-tuotteista haluaisit kokeilla?

    Kommentointiaikaa on 27.12. asti. Otan voittajaan yhteyttä keskiviikkona 28.12., ilmoitathan siis ystävällisesti myös sähköpostiosoitteesi kommentin yhteydessä. Kilpailun tarkemmat säännöt löytyvät täältä.

    Kurkkaa vielä perään blogin aiempien joulukalenterien 21. luukut!

    Vuoden 2011 21. luukku: Iso kuusipuu

    Vuoden 2012 21. luukku: Joulukuusi ja -loma

    Vuoden 2015 21. luukku: Terveiset Tallinnasta

    palirria meze

    foodlover

    Yhteistyössä Palirria

  • Joulu
  • Joulukalenteri 19: Oi juustopuu

    Oi juustopuu, oi juustopuu ja lehväs uskolliset!
    Sä vihannoitset kesäisin, tuot lehväs talven tuiskuihin.
    Oi juustopuu, oi juustopuu ja lehväs uskolliset!
    Oi juustopuu, oi juustopuu ja lehväs uskolliset!
    Myös aina joulun aikahan sä saavut meidän majahan.
    Oi juustopuu, oi juustopuu ja lehväs uskolliset!

    juustokuusi

    Meillä oli eilien leidien pikkujoulut. Paikalle pääsi lopulta kymmenen leidiä, ja voitte uskoa, että Vihervaaran täytti illan aikana nauru, puhe ja musiikki!

    Pikkujoulut järkättiin nyyttäriperiaatteella. Jokainen sai tuoda halutessaan mukanaan omia bravuureitaan, ja niistä sitten koottiin herkullinen ja kostea pikkujoulupöytä.

    Otetaan nyt ensiesittelyyn juustoinen kuusipuu. Eikö ole upea? Törmäsin ideaan ensimmäisen kerran Pinterestissä ja ajattelin, että kysinen juustokuusi olisi ihana päästä toteuttamaan heti tämän joulun aikana. Onnekseni sain myytyä idean punasukkaiselle leidille, joka vastasi illan aikana juustoista. Punasukkainen leidi toi mukanaan kasan erilaisia juustoja, joista sitten askartelimme hienon ja herkullisen juustokuusen!

    juustokuusi

    Juustopuun tekeminen on hirmuisen helppoa. Siihen tarvitaan kasa erilaisia juustoja (suht kovat toimivat parhaiten) pilkottuina sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Lisäksi kuuseen tulee viinirypäleitä (myös pienet luumutomaatit toimisivat hyvin), tuoretta timjamia (rosmariini olisi vielä paremman näköistä, mutta se on paljon kalliimpaa kuin timjami), pieni kurkunpala kuusenjalaksi sekä cocktailtikkuja, joilla juustopaloja sekä viinirypäleitä voi napata syötäväksi. Parasta juustokuusessa on se, että siitä voi tehdä tarvittaessa todella ison tai sitten hieman pienemmän – riippuen ihan juhlakansan määrästä.

    Meidän leidiporukalle juustopuu maistui todella hyvin. Siivotessani pöytää aamulla, ei kuusesta ollut jäljellä kuin pari hassua viinirypälettä, kurkun pala, timjamin oksia sekä leipäjuustosta askarreltu tähti. Tähden annoin harmaalle karvaiselle kaverille, sekin tykkää juustoista ihan hulluna.

    juustokuusi

    Kurkkaa vielä perään blogin aiempien joulukalenterien 19. luukut!

    Vuoden 2011 19. luukku: American Christmas Grill

    Vuoden 2012 19. luukku: Vispipuuron värinen suukko

    Vuoden 2015 19. luukku: Paahdettu punajuurisalaatti vuohenjuustolla

  • Aamupalat ja brunssit
  • Joulukalenteri 18: Vaniljainen riisipuuro

    Tämän päiväisessä postauksessa palataan vuoteen 2013. Postaus on julkaistu blogissa alunperin 22.12.2013, mutta tämä on pakko jakaa uudestaan, niin hyvää vaniljainen riisipuuro on. Hurjan rauhallista ja tunnelmallista 4. adventtia jokaiseen kotiin.

    ♥♥♥

    Postaus vuodelta 2013 kuulosti tältä..

    Vesisateisesta ja harmaasta säästä huolimatta olemme edenneet jo 4. adventtiin. Ylihuomenna on jouluaatto, joten tässä vaiheessa taitaa olla jo liian myöhäistä unelmoida valkeasta joulusta. Onneksi aurinko on täysin piilossa neljän pintaan, joten ei sinne ulos edes näe – laitetaan ikkunoille kynttilät palamaan unohtaen musta maa ja rentoudutaan viettämään tunnelmallista ja herkullista joulua.

    vaniljainen riisipuuro

    Itse joudun kipittämään huomenna töihin (kuten käy myös perjantaina ja lauantaina, yök!), mutta kolmen vapaapäivän ajan aion nauttia joulusta kaikilla mahdollisilla tavoilla. Joulutunnelmaan päästiin ihanasti virittäytymään jo eilen illalla. Aloitimme päivän reippailemalla salilla ja jumpassa, jonka jälkeen kävimme tekemässä jouluruokaostokset. Iltapäivällä laitoin lanttulaatikon uuniin ja illalla sitten vain oltiin ja möllöteltiin yhdessä.

    punainen amaryllis

    Tänä aamuna joulufiilis valtasi mahan. Nukuimme pitkään ja pötköttelimme vielä herättyämme sängyssä pitkän tovin (tätä tapahtuu kyllä järjestään jokainen aamu). Noustuamme vihdoin ylös, alkoi riisipuuron valmistus. Riisipuuro ei kuulu omiin suosikkeihini, mutta törmättyäni vuoden 2008 Kotivinkissä olleeseen vaniljaisen riisipuuron reseptiin, päätin antaa jouluisalle puurolle mahdollisuuden.

    Kannattiko? Kyllä! Vanilja antoi riisipuurolle ihanan makean säväyksen ja söin koko lautasen ihan tyhjäksi. Oli muuten eka kerta koko elämäni aikana kun riisipuurolautanen tyhjeni kokonaan. Hyvä minä.

    Neljä palavaa kynttilää ja punaisesta Taika-kulhosta syöty puuro aloitti päivän ihanasti. Tästä on hyvä jatkaa joulukuusiostoksille. Illalla on sitten aika mennä testaamaan BodyCombatin uusittu ohjelma – ou jee!

    vaniljainen riisipuuro

    vaniljainen riisipuuro

    Vaniljainen riisipuuro

    4-5 annosta

    • 5 dl valmista riisipuuroa
    • 1 pkt (2,5 dl) Valio vaahtoutuva vaniljakastike 9 %
    • vaniljatanko koristeeksi

    1. Valmista riisipuuro (kts. resepti esim. Risellan puuroriisipaketin kyljestä).

    2. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi ja sekoita valmiin puuron joukkoon (valmista vaahtoa tulee noin 3-4 dl).

    3. Koristele halutessasi vaniljatangolla (sitä ei kannata syödä).

    vaniljainen riisipuuro